1/14/2016












Vihdoin on valoa ottaa edes muutama hassu kuva sisältä. Meillä tavarat vaihtaa paikkojaan harva se päivä. Vanhan ruokapöydän kohtalo oli ensin joutua varastoon säilytykseen, mutta kuljetusta sinne odotellessa keksinkin, että tietokone on aika nostaa korkeammalla, tyttö kun ylettyi jo matalalla pöydällä painelemaan näppäimiä. Pikkuinen ompelupöytä sen sijaan sai väistyä säilytykseen ja muijakankainen päätyi siis takaisin töihin. Kannattava vaihto, nyt voin kirjotella tännekin saamatta niskoja kramppaamaan ja jumittumaan totaalisesti. Entisaikoina ei oo taidettu ajatella kovin paljon ompelijoiden niskaraukkoja. Samalla kun poistui ompelupöytä, tuli myös tarve kaiken pienen sälän säilytystilalle ja siihen tarkoitukseen päällystin jälleen kenkälaatikon lahjapaperilla. 
Joulu on väistynyt tästä kodista, kuusi siirrettiin pihan puolelle ja sohvalle vaihtuivat tyynynpäälliset. Jonain päivänä olisi lastenhuone ihana, mutta vielä on lelut olohuoneessa ja leikitkin siellä. Ihan näppäräähän se on, kun voi vahtia pientä leikkijää omien touhujenkin aikana. Ja oon sellaistakin kuullut, että vaikka olisi lastenhuone niin lelut kulkeutuu kuitenkin sinne missä aikuiset. Että ehkä ei kiirehditä lisää huoneita etsimään. 


1/12/2016








Arki on alkanut. Vielä ollaan tytön kanssa pääosin kotona. Helmikuun alussa alkaa hoitokuviot pyöriä. Pari viikkoa voidaan vielä totutella ajatukseen. Ajatuksena on ollut, että opeteltaisiin nukahtamaan ilman pulloa, mutta laiskuus on nukuttajalla iskenyt aina päiväuniaikaan kovin nopeasti. Suurimmat hankinnat päiväkotia varten on tehty, lämmin toppahaalari löytyy nyt tästäkin talosta. Onneksi satuttiin ostamaan se juuri ennen kovia pakkasia, niin on lämmittänyt jo moneen otteeseen. Tossutkin tytöllä on, vaan niin ovat vielä isot, että taitaa ompelukone joutua vielä töihin. 

1/11/2016




Omasta peruspaitakaavasta on moneksi. Tämä on omilla mitoilla piirretty ammattikoulun aikana ja sen pohjalta olen ommellut niin mekkoja kuin paitoja. Tällä kertaa rennompi trikoopaita. Kuosikangas on Majapuulta tilattua Bloome Copenhagenin trikoota ja hihat valmispaidasta, joka muuten ei ollut istuva. Tasku ja pääntien kanttaus tekonahkaa. Jospa kohta kelpais kouluun lähteä, kun on muitakin kuin kuluneita legginssejä ja nukkaisia paitoja kaapeissa. 

1/09/2016






Lenkillä järven jäällä. Auringon laskiessa. Ulko-ovella roikkuu ihana Okta, Kalteva NY:n design-tuote. Ihana pakkanen. 

1/08/2016





Ja se toinen arpavoitto vielä. Neuloskankaasta ommeltu rusettipanta. Pannan sisälle laitoin collegekangasta, niin että lämmittääkin vähän korvia. Samoin rusetin sisällä on samaa, että pysyy paremmin kuosissaan. Kaveriksi pakettiin lähti vielä turkinpippureita, voittaja kun vinkkasi olevansa herkkusuu. Onnea vielä voittajille! 

1/07/2016







Lomailu mummoloissa. Siitä on nautittu viimeiset viikot. Pakkanen kiristyi ja hirsitalon lattioilla kuljettiin villasukissa. Vauvalla monta kerrosta vaatetta. Takkatulen lämpö. Ihmisiä ympärillä. Shoppailureissu Helsinkiin. Vihdoin löytyi mustat sukkahousut tytölle, niitä olikin metsästetty koko syksy. Nyt arkea kotona. Pakkanen pitää meidät sisällä, mittari näytti aamulla -32. Taidetaan siivota ja suunnitella kevättä. Ja jospa sitten vähän vielä ompelisin. Mutta onpa vaan mukava olla kotona jälleen. 

1/01/2016




Pirtinpöydän ääressä kahvihetket. Rauhallisia, kun tilaa riittää. Niin kotona kuin nyt mummilassa. Pöytä on miehen lapsuuden kodista, anoppi ja appiukki maalasivat sen meille ja saimme joululahjaksi. Nyt kelpaa istua ja kestitä vieraitakin, kun syöttötuolin turvavyöhykkeen lisäksi jää vielä tilaa astioille ja tarjoamisille. Entinen meinasi olla vähän pieni, kun puolet pöydästä oli pidettävä tyhjänä lapsen ollessa ruokaseurana. Papajo-mukin sain myös lahjaksi. Niin ihana! 
Vaan uudenvuoden lupauksena tai oikeammin vaa'alla käynnin seurauksena myös päätin, että kahvihetkiä on vähennettävä tai ainakin herkkuja kahvin kaverina. Jos ja kun lukema kertoo lähes samaa kuin synnärille lähtiessä, on kai jo ryhdyttävä tuumasta toimeen. Vauva- ja inttivuosikilot. Jospa vihdoin pääsisin itsekseni lenkille!