Sisustusinspiraatio ja melkein terveellinen rahkapiirakka

Olin eilen askarteluillassa ihanassa kodissa ja iski aikamoinen kodinlaittamistarve jälleen. Viime yön tunteina, kun en saanut unta, ehdin pohtia aika monia vaihtoehtoja, mitä haluaisin laittaa uusiksi. Työpöytä vie aika paljon tilaa, samoin haluaisin eroon mäntyisestä vitriinikaapista. Haaveilen hyllystä, johon olisi upotettu työpöytä, niin saisin kaiken tämän samalla kertaa ja samalla tilankulutuksella hoidettua. Toria selailin ja muutamia vaihtoehtoja löysinkin, niistä lisää ehkä myöhemmin. Nyt kuitenkin päätin pyöräyttää ruokapöydän pitkittäin keittiön ikkunoiden alle ja aika uskomattoman muutoksen sain näin pienellä siirrolla aikaan. Aiemmin törmäilin harva se päivä syöttötuolin jalkoihin, nyt keittiössä mahtuu kulkemaan ja tyttökin leikkimään lattialla. Välipalakaveristakin saa nyt kivempia kuvia, kun valoa on tytön tuolin kohdalla enemmän kuin ennen.  

Askarteluiltaan leivoin viemisiksi rahkapiirakkaa, jota voi syödä hyvällä omallatunnolla tällainen raskausajan diabeetikkokin. Piirakkaa kehuttiin, niin ajattelin jakaa reseptin täälläkin, vaikka netistä tämän muistaakseni itsekin olen löytänyt. Itse askarteluillan aikaansaannoksista lisää mahdollisesti huomenna. 

Vähähiilarinen rahkapiirakka

Pohja:
150 g voita
3 dl kaurahiutaleita
1,5 dl jauhoja (tällä kertaa oli 1 dl mantelijauhoa ja 0,5 dl vehnäjauhoja)
alle ½ dl sokeria

Pehmenneeseen voihin sekoitetaan muut ainekset ja painellaan ison piirakkavuoan pohjalle.

Täyte:
300 g maitorahkaa
1-2 dl maustamatonta jogurttia
½ dl maitoa
1 kananmuna
vähän sokeria (½ dl taisin tällä kertaa laittaa suunnilleen)
1 tl vaniljasokeria
(½ sitruunanmehu)
3-4 dl marjoja

Sekoita täytteen aineet, ei marjoja. Kaada täyte pohjan päälle, ripottele marjat pinnalle. Paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia. 

Kuparia keittiöön

Tällä viikolla vuosia kertyi mittariin yksi lisää. Mies toi kukkia, haki saumurin huollosta ja päästiin kahdestaan ulos syömään. Eilen anoppi vielä muisti minua ihanalla metallikorilla, juuri sopiva hedelmäkoriksi, joka meiltä vielä puuttuikin. Ja aika moneen muuhunkin tarkoitukseen tämä sopisi. Hyvä maku anopilla! Kiitos vielä! 

Kotikuvia

Kotikuvia. Askartelin maustepurkkeja lisää, kun alkoivat käydä vähiin. Tyttö sai ihanan Ommdesign maatuskan synttärilahjaksi, pienimmät takavarikoin hyllyyn koristeiksi. Maatuskalla onkin leikitty ahkerasti. Heti kun nostan kaapin päälle riviin, niistä tulee tosi kiinnostavia. Tyttö aukoo ja yrittää sinnikkäästi laittaa palasia kasaan. Ja mikä ilo kun siinä onnistuu. Vielä virpomaoksat maljakossa, kohta voisin ostaa jo kukkia tilalle. 

Pirtinpöydän ääressä kahvihetket. Rauhallisia, kun tilaa riittää. Niin kotona kuin nyt mummilassa. Pöytä on miehen lapsuuden kodista, anoppi ja appiukki maalasivat sen meille ja saimme joululahjaksi. Nyt kelpaa istua ja kestitä vieraitakin, kun syöttötuolin turvavyöhykkeen lisäksi jää vielä tilaa astioille ja tarjoamisille. Entinen meinasi olla vähän pieni, kun puolet pöydästä oli pidettävä tyhjänä lapsen ollessa ruokaseurana. Papajo-mukin sain myös lahjaksi. Niin ihana! 

Vaan uudenvuoden lupauksena tai oikeammin vaa'alla käynnin seurauksena myös päätin, että kahvihetkiä on vähennettävä tai ainakin herkkuja kahvin kaverina. Jos ja kun lukema kertoo lähes samaa kuin synnärille lähtiessä, on kai jo ryhdyttävä tuumasta toimeen. Vauva- ja inttivuosikilot. Jospa vihdoin pääsisin itsekseni lenkille! 

Muutamia auringonsäteitä on osunut meidän sisälle asti. Ruotsin kurssi on alkanut, läksyjä riittää. Nytkin ois järkevämpää tehdä niitä ja kirjoitelmaa, mutta ei oikein motivoi. Tyttö liikkuu lattialla möyrien puoliksi istumassa, osin mahallaan peruuttamalla ja ehkä hetken konttaamalla. Pääasia, että viihtyy nyt jo monikertaisesti paremmin kuin pari päivää sitten. Hän löytää itsensä jumista keittiön nurkasta porrasjakkaran ja kaapin välistä, oman keinutuolinsa alta ja räveltämästä eteisen valojen johtoja. Ja kun kiellän koskemasta, nauraa heläyttää iloisen naurun. Voi sitä kullanmurua!

Keittiö sai kotihyllyn pöydän jatkeeksi, kaiken pöydällä pyörivän voi nostaa sinne pois tieltä, pöytä kun ei ole huiman pitkä. Nyt on usein tarvittava kädenulottuvilla. 

Tämä äiti on sairastanut sitkeää flunssaa ja ehtinyt tympääntyä samoihin seiniin, joita katselee päivät pitkät. Ensin teippaantui kortteja seinälle Tigerin ihanilla teipeillä. Sitten kääntyi keittiön verho kapaksi, noin vaan puoliksi taitettuna, kun ei raaski leikata kangasta kahtia. Viimeisimpänä lähti eteisestä pystynaulakko, vuokranantajan tänne jättämä. Tilalle tuli mummolasta saatu metalliputki. Kiinnittyi seinässä valmiina oleviin reikiin, joihin ruuvarin koukut, nekin kaapista löytyneet edellisen asukkaan jäljiltä. Vielä Tigerin metallihenkarit, huimat 4 euroa maksoivat nämä kymmenen mitkä tähän mahtuivat. Lähes ilmaista ja miten piristävää arkisiin päiviin. Tuo tilaa eteiseen ja näyttääkin kivalta. Tämä täti tykkää!

Pöytä sai ylleen uuden pinnan. Kylläpä piristi. Ja laittoi liikkeelle muutakin uudistusta. 

Viikonlopun juhlistamista

Inttilesken elämässä aina viikonloput eivät erotu arkipäivistä millään tavalla, kun mies on kiinni kassulla. Tänä viikonloppuna tilanne on juuri sellainen, joten päiviin täytyy keksiä jotain erityistä, että muistaa elävänsä lauantaita. Tänään siis siivosin ensin ja sen jälkeen silitin keittiön pöydälle liinan, hiukan juhlan tuntua arkiseen elämiseen. Samalla vähän valmistauduin huomisten vieraiden tuloon. Päivät myös kuluvat nopeammin, kun saa jotain konkreettista aikaan pikku A:n unien aikana. Marimekon Fokus pyöreäksi kantattuna on meidän 70-lukuisen pöydän paras kaveri. Samanlaisella pöydällä sen näin Talo&Koti -lehden kuvassa ja erään lastenhoitokeikan päätteeksi kulkuni kävi Marimekkoon palkinnoksi itsellenin kangasta ostamaan. Yhä tykkään paljon, vaikken kovin usein liinaa pöydällä pidäkään. Pitäisi olla ahkerampi siinä asiassa, pöytä kun kaunistuu joka kerta uudeksi itselle, kun liinan vaihtaa. 

Auringosta olemme tytön kanssa tänään nauttineet. Tyttö rattaissa ja minä kävellen kaupungin keskellä olevaa metsää ympäriinsä. Linnut lauloivat ja aurinko lämmitti selkää. Päivä oli ihan hyvä, vaikken miestä kotiin saanutkaan kuin muutamaksi tunniksi illalla. Parvekkeella mittari näytti 22 astetta ja istuin siellä tovin jos toisenkin nautiskellen. Kenties se kesä tulee sittenkin.

Sekalaisia kuvia ja hajanaisia ajatuksia

Seuraa hajanaisia ajatuksia huonolta keskittyjältä, jonka ajatukset ovat jossain muualla - olleet jo koko odotuksen ajan.. 

Vielä ollaan yhtenä kappaleena, päiville keksimässä ajankulua. Alkuviikko hujahti nopeasti, kun ystäviä vieraili lähes joka päivä, joinakin jopa kahteen otteeseen! Ihania yllätyksiä ja piristystä rauhallisiin hetkiin. Ompelukone on jälleen kaivettu kaapista, samoin saumuri, vaikka luulin niiden ajan jo menneen. Marimekon raitatrikoosta ompelin pienen pehmopilven vauvalle, ajattelin turvakaukaloon leluksi, saa nähdä on rengas siihen riittävän iso. Leggaritkin tein vauvalle samasta kankaasta, niistä ehkä kuvaa sitten kun ovat käytössä. 

Tilaamani valokuvat ja kuvakirjakin ehtivät saapua. Oli postipoika hiukan laiskana ja laittoi tämän mamman kävelemään postista paketit, joita oli kuusi kappaletta. Hiukan meinas postitätiä naurattaa, kun kuuden saapumisilmoituksen kanssa astelin kassalle. Voi sitä iloa, kun kuoria sai aukoa ja kuvia ihailla. Hääkuvista teetetty kirja on jotenkin niin "oikean" kirjan oloinen, että ihan ihmetyttää. Kyllä kannatti hiukan enemmän maksaa ja saada valmis kirja käteen, toisin kuin että nyt alkaisin kuvia albumiin vielä liimailemaan. Siellä ne ovat nyt kansien välissä tallessa. Yksi irtokuva pääsi jääkaapin ovea koristamaan. Oli mukava palata tuon päivän tunnelmiin jälleen kerran. Niihin taidetaan palata vielä usein. :) 

Tämä mamma on lopettanut asiallisen pukeutumisen ja kulkee legginssit jalassa niin kaupungilla kuin kotona. Toppatakki vaan päälle, se kun on riittävän pitkä, niin kehtaa kulkea. Vaikka eipä enää paljon kuljeskella, kun kävely aiheuttaa aikamoisia supistuksia, jotka vaan loppuvat kun pysähtyy. On ne vaan niin mukavat nuo kalsarilegginssit! 

Ja koska vielä on aikaa istua hellan ääressä, keittelin ruuaksi riisipuuroa, hätäisen kokkaajan harvinaista herkkua. Maistupa se makosalta.