12/31/2017

Kaarre -myssy kavereineen




Vielä ehtii postata tälle vuodelle yhdet käsityöt! Marraskuusta kirjoittelin viime postauksessa, sen jälkeen onkin ollut aikamoista hulinaa. Joulukuu meni hujahtaen, ensin melkeen 80 sivuista portfoliota kirjoittaen, sen jälkeen jouluun valmistautuen ja sitä viettäen. 

Käytiin isomman tytön kanssa katsomassa poroja Toivolan vanhalla pihalla ennen joulua ja samalla reissulla ostin Titityystä langan omaan pipooni. Pipon malliksi olin jo aiemmin valinnut nupunupun Kaarre -myssyn. Innostuin pipon neulomisesta ihan kunnolla, en olisi malttanut pitää taukoja tästä ollenkaan. Neuloin pienempää päiväunille rattaissa heilutellessa, ruokaa laittaessa, kirjoja lapsille lukien ja vähän väliä pari silmukkaa. Neuloin välillä seisten työpöydän ääressä jossa pipoa säilytin, kun en halunnut käyttää vähäistä aikaa sohvalle kulkemiseen. Neuleita ei meillä uskalla säilyttää sohvalla, ettei tytöt irrottele puikkoja. Myssyyn kiinnitin merkiksi leimasimilla painetun nahkamerkin. Myssy valmistui nopeasti ja siitä tuli ihan lempparipipo ainesta. Pehmeää villaa, sopivan napakka ja muutenkin kiva päässä. Lapaset sain ystävältä joululahjaksi, juuri hyvät kaverit tälle pipolle. 


malli: Kaarre -myssy
lanka: Cascade 220 Heathers, väri provence
puikot: pyöröpuikko koko 4 mm
menekki alle 100 g, ehkä noin 85 g. 


Näiden myötä haluan toivottaa lämmintä uutta vuotta teille jokaiselle! Kiitos mukana kulkemisesta, toivottavasti myös ensi vuonna pysytte täällä lukemassa juttujani. Odottelen täällä jo kevättä ja valoa sekä intoa kuvaamiseen, eiköhän keväällä postaustahtikin taas tihene. 




6 kommenttia:

  1. Kerrassaan hieno taas! Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Oot vaan niin taitava!! :)
    T.linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, tää oli tosi iisi tehdä, säkin varmasti osaat jos innostaa :)

      Poista
  3. Kiitos, tykkään kyllä tosi paljon :) joka päivä ollu ulkoillessa päässä!

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)