Kun aika ei vielä loppunutkaan

Renkaat odottivat kaapissa. Aamulla avasin sen ompeluvaraston ja pohdin mitähän tekisin, että saisin tämänkin päivän kulumaan. Otin renkaat. 

Ja vinonauhaa kaveriksi. Samaa sävyä löytyi. 

Tarvetta oli myös saksille ja neuloille. Marimekon Mansikka-rasia on palvellut uskollisesti ja on sen näköinenkin. 

Vielä kangasta. Löysin ilokseni kirpputorilta ostamani Popin paidan, joka oli isoa kokoa ja selässä pieni parsittu reikä. Olin kuitenkin ihastunut riikinkukkoon, joka paitaa koristi ja ostanut sen ajatuksella, että jotain tästä vielä syntyy. 

Leikkasin kankaat summanmutikassa, arvioiden. Ompelin vinonauhat reunoihin. Välissä lähdin kaupasta ostamaan sirkkoja, joihin renkaat mahtuvat, edelliset kun olivat harmillisesti hiukan liian pieniä. Sitten vain sirkat nepparipihteihin ja paikalleen. (Tukikangas olisi ollut toimivaa, mutta kun sitä en omista, en jaksanut vaivautua. Toiminee jonkun aikaa ilmankin..)

Paidasta tuli vaunuverho! Vaunut enää puuttuvat ja ainiin, vauvakin on syntymättä, mutta jospa tälle tulisi vielä käyttöä. Trikoon ja puuvillan yhdistäminen ei tuottanut parasta mahdollista tulosta, mutta kelpaa käyttöön. Tämän tekemisestä olin haaveillut jo jonkin aikaa, mutta pohtinut liiaksi mikä kangas sopisi käyttöön. Paidan kaapista kaivettuani tiesin, että tässä se on. Toivottavasti arvioni vaunuverhon koosta osuu oikeaan, ettei verho aivan käyttämättä jäisi. Jos niin hullusti sattuu tapahtumaan, niin sehän on sitten syy ommella seuraava verho. :)

Seuraavaksi kaivoin samaisesta ompelin aarrekaapista äidin, tulevan isoäidin vanhan esiliinan, jonka oma mummuni on äidilleni ommellut hänen ollessaan pieni ihanaan retroaikaan. Essuraukka oli hiukan kärsinyt sisarusteni käytössä, revennyt kainalosta ja kadottanut yhtä lukuunottamatta kaikki nappinsa. Ryppyinenkin se oli, pesun jäljiltä. Tätä aarretta aloin korjaamaan. 

Nappeja nappilaatikosta, joka on toisen mummoni peruja. Silmäneula ja lankaa. Myös ompelukonetta käytin, vaikka ensin epäilin uskallanko vai tyydynkö ihan käsinompelemiseen. 

Siinä se nyt on, arvolleen kuuluvasti henkarissa makuuhuoneen seinällä. En tiedä, raaskiiko tätä enää essuna pitää, vai pääseekö ihan juhlamekoksi, kunhan käyttäjä on kasvanut oikeaan kokoon. Niin monet lapsuusmuistot tulevat tästä mekosta mieleen: pullanleivonnat, jauholla sotkemiset, pyöreä poskiset lapsoset. Onneksi tämä on säästynyt! Täytyy etsiä vielä kuvia, missä essu olisi jopa äitini päällä leipomahommissa, hauskoja muistoja sellaiset. Viehättää se, että vaatteella tai tavaralla on tarina. Tämän tarinan kuulin vasta, kun äiti essun käteeni antoi. Tunnearvo kasvoi siinä samassa huimasti. Kumpa essun tarina yhä jatkuisi. 

Vauva on saanut myös sängyn odottamaan itseään kärsimättömän äitinsä lisäksi. Pitihän se pedata valmiiksi, jospa auttaisi käyttäjänsä tulemista maailmaan. Unilelu-kettu on äitinsä suuri rakkaus, jonka keksi ostaa lapsellensa, kun ei itselleen viitsinyt.. vauva on mahdollisuus moneen. Pussilakana on Verson puodin Jemma-puuvillaa, jonka arpapalkintoja sain kyseisestä putiikista. Tyynyliinaksi pienoinen on saanut isänsä isosiskon vanhan keltaisen kukkaliinan. Voi kumpa tämä odotus jo loppuisi! Viikkoja kasassa 40+3, tälle tyypille jo riittäisi. Tekemistä saa keksiä, jos ideoita vielä muilla riittäisi enemmän kun itsellä! :)