On eletty aurinkopäiviä ja sadepäiviä. On oltu kahdestaan vauvan kanssa monta pitkää päivää. Katseltu ikkunasta ulos, suunniteltu lenkkeilyä ja jääty silti sohvannurkkaan lukemaan blogeja ja syömään karkkia. Puettu päälle kotikollarit. Oltu väsyneitä kumpikin vauvan kanssa. Vaikka nukuttu hyvin. Tarvittais enemmän sitä aurinkoa ettei väsyttäis. Tai ulkoilua. Tiedäpä häntä. Kerran me kyllä jaksettiin tällä viikolla lähteä lenkille ja piristyttiin siitä. Mutta samana iltana katottiin Suomen peliä tai tämä mamma katsoi ja vauva nukkui ja kun vauva aamulla heräsi 5.45 niin ei kauheesti naurattanu ensin äitiä, mutta aika nopeesti uni kaikkosi silmistä, kun tyttö virnisteli ja kiljahteli oikein olan takaa. Ja onneksi nukahti vielä tunnin valvottuaan uudestaan tunniksi tai kahdeksi. Jos joku kysyisi, kuinka usein vauva herää yöllä, en osaisi vastata. Ja jos joku kysyisi nyt, mikä on vauva-arjessa vaikeinta, sanoisin, että meillä se on syöminen, niin äidin kuin lapsenkin. Äiti syö liikaa herkkuja ja vauva alkaa rääkymään kun äiti yrittää syöttää. Minkä sille pieni voi, kun joutuu imeä jonkin aikaa tyhjää tissiä eikä oo luotu kovin pitkiä hermoja. Kyllä äitiäkin tympisi, jos joisi tyhjästä vesipullosta kamalaan janoon. Eihän siitä tulisi mitään. Että anteeksi vaan naapurit, kun vauva rääkyy neljältä yöllä nälkäänsä, muttei tahdo syödä. Oikeasti rääkäisyjä ei varmaan ole montaa, mutta tuntuu välillä tuskalliselta.. On se vauvan maailma ihmeellinen, itkun saa aikaan vain ruoka. Ehkä me vielä päästään tasapainoon syömisessä, kumpikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)