3/09/2017

Kaksvee ja Ainolan herkkuja









Voitin tässä hetki sitten Instagramin puolella @tiinayli arvonnassa lahjakortin Ainolaan. Juuri sopivasti niihin aikoihin kauppaan saapui Vyyhti -trikoota pinkkinä ja persikkana. Näitä napsuttelin koriin tyttöjen vaatteita varten. Koriin päätyi farkkutrikoota, jonka jujuna on aidon näköiset kulutukset ja ihanat kankaalle painetut taskut. Ensin ajattelin tehdä mekkoja, mutta pyykkejä kaappiin viikatessani huomasin paitavajeen isomman kaapissa. Ei löytynyt paitoja likapyykeistäkään. Päädyin siis tekemään tarpeeseen vaatetta jälleen ja onneksi päädyin, sillä tästä ekasta valmistuneesta tuli aika ihana. 

Kaavana käytin tässä Paapiin kaavakirjan Vilja -tunikaa koossa 86. Hiha ihan sellaisenaan, hartioita kavensin etu- ja takakappaleista n. 2 cm, samoin kainalosta nostin samanverran. Vertasin kaavoja aiemmin käyttämääni Noshin paitakaavaan, joka oli hartioista ihan liian suuri ja tämäkin kaava oli hyvin lähellä samaa. Nyt pienennettynä on aika hyvä, vieläkin jäi vähän kasvunvaraa. Vertasin mielenkiinnosta myös tytön mittoja mittataulukkoon. Olin aina ajatellut, että tyttö on aika hoikka. Paikkaansa piti. Rinnanympärys oli reilusti pienempi tytöllä kuin pituutta vastaavassa kaavassa. Ei ihme, ettei mikään kaava oikein ole istunut kunnolla.. Frillan kaavan piirsin paitaan itse. Tasku on Ainolan farkkutrikoota. Seuraavaksi taidan ommella farkkulegginssit taskuilla, kun nämä edelliset kaupan kokoa 80 cm alkavat jäädä lahkeista lyhyiksi, vaikka vyötärö on vieläkin väljä. 

Ja tuo tyttö! Tänään kaksvee! Ihan mieletön ikä, niin paljon uutta opittavaa ja innostavaa. Lastentarhanope äidissä herää henkiin, kun tän kanssa saa jutella, touhuta ja koheltaa. Mainio tyttö! Tästä paidasta se sanoi: "Minu paipi" ja nauroi perään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)