4/02/2018

Vauvalahjahöyrähdys


Sukuun syntyi uusi vauva! Ja minä vähän innostuin vauvalahja-asiassa. Ensin neuloin villapöksyt, kun niiden tekemisestä olin haaveillut jo pidemmän aikaa, muttei ollut tarvetta aiemmin. Villahousujen jälkeen innostuin lappuhaalarifarkuista ja päätin kokeilla onnistuisko semmoset ilman kaavaa. Ainolan farkkutrikoo riitti just ja just n. 56-62 cm housuihin. Saa nähdä, onko hyvän malliset. Käytin näitten kaavan pohjana (taas) Muita ihania -vauvanhousujen kaavaa pienennettynä. Yläosaa mittailin bodyn avulla sopivan kokoiseksi. 

Housujen jälkeen tein lupaamani tilkkupeiton, näitä onkin tullut tehtyä jo muutama. Aiemmin omalle vauvalle, sittemmin ystävän vauvalle ja nyt tämä mustavalkokeltainen. Tilkkujen asettelussa pyysin jo apua vauvan äidiltä, kun en jaksanut päätäni vaivata. Tuli jotenkin ihanan raikas tästä! Tämänkin ompelin ihan vaan saumurilla, suunnittelin jo tarkempaa tilkkupeittotekniikkaa, mutta nopea saumuriompelu houkutteli liikaa. Taustakankaana on Eurokankaan palalaarista aikoinaan ostettu keltainen college. Nämä trikootilkkupeitot on olleet kyllä tosi kivoja käytössä ja ihan parasta on saada kulutettua tilkkupussin jämiä näihin! 

Peiton jälkeen tuntui, että housut kaipaavat vielä bodyn kaverikseen. Vihdoin raaskin leikellä Vimman Tuuliturkki -kankaan tähän ja oman tytön legginsseihin. On jotenkin ihana ommella lahjaksi perheeseen, jossa tiedän näitä arvostettavan. Mitään ei olisi tarvinnut tehdä, mutta oli ihanaa tehdä. Bodyn kaavana Ottobren Bert -body koossa 56 cm. Muokkasin bodyyn kaavan nappilistan sijaan nepparit olalle. 

Okei, meni ehkä vähän överiks, mutta tulipahan ainakin itelle hyvä mieli, kun sain ilahduttaa itse tehdyillä lahjoilla. 

Villahousut
Ohje: Ravelrystä, ilmainen
Lanka: Drops Baby Merino
Menekki: alle 100 g, pieni jämäkerä jäi kahdesta kerästä
Puikot: 2,5mm resoreissa ja 3 mm muuten

2 kommenttia:

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)