4/04/2018

Jyväskylän Kädentaitomessut 7.-8.4. Paviljongissa

 
Tänään välipalapöydässä tutkailin Jyväskylän Kädentaitomessujen näytteilleasettajalistaa. Messuthan on siis nyt tulevana viikonloppuna, 7.-8.4. ja minäkin ajattelin suunnata sinne! 

Messukerta taitaa olla minulle kolmas. Ensimmäistä kertaa olin ennen lasten syntymää, toisen kerran viime keväänä puolivuotiaan vauvan kanssa ja nyt aion suunnata messuille käsityökavereiden kanssa. Itselleni messut ovat pääasiassa mahdollisuus nähdä erilaisia käsityömateriaaleja sekä ostaa niitä ilman postikuluja ja postin odottelua. On ihanaa hipeltää kankaita ja lankoja, nähdä värit kunnolla ja miettiä mitä materiaaleista tekisi. Kaikkein parasta tämä kaikki on ystävien kanssa, jotka ovat yhtä innoissaan käsitöiden tekemisestä kuin itsekin. Edellisinä vuosina olen keskittynyt pääasiassa kankaiden tutkailemiseen, nyt aion katsella vähän tarkemmin lankoja, kun olen innostunut neulomisesta pitkästä aikaa kunnolla. Ompelun saralta aion silmäillä lisätarvikkeita, kuten kuminauhoja, ompelumerkkejä ja muuta pientä. Materiaalien lisäksi messuilla on myös paljon valmiiden kädentöiden myyjiä, joilta löytyy jos jonkinmoista taidokasta tuotetta omaksi iloksi tai lahjaksi ostettavaksi. 

Tässä mun oma tärppilista putiikeista, jotka aion ainakin kiertää kunnolla: 


Ullaka C6/2
Täältä pitäisi ainakin saada ompelutarvikkeita, aion tsekata myös nahkapaperi- ja korkkikangasvalikoiman. 

Nahkaamon C3/2 nahkavalikoiman aion tarkistaa. Nahkamerkkejä olis ihana saada ostettua! 

Vanja Sea C37/3 
Vanja Sean kankaita ihailen aina messuilla, nytkin täytyy päästä katsomaan! Välillä mukana ollut myös kasvivärjättyjä lankoja, saa nähdä miten tällä kertaa. 

Jes, vihdoin Verson puotikin mukana Jyväskylän messuilla, pakko päästä tsekkaamaan kangashyllyt! Vaatii varmaan aika paljon itsekuria olla ostamatta mitään.. 

Käpynen, Ikasyr, Paapii ja Lankakauppa Kerä ovat mukana yhteisellä osastolla C4/1. Täältä löytyy varmasti kankaita joka tyypin makuun! Kerän langat aion myös tsekata. 

Pilpo Design on tuore kangaskauppatuttavuus, jonka osaston aion myös tsekata. C59/1

Myös Majapuu on tulossa messuille, joten heidänkin osastollaan aion käydä visiitillä. 

Lankapuolelta erityisesti kiinnostaa Lentävän lapasen C8/3 silmukkamerkkipaja, joka löytyy kaupan osastolta. Lentävän lapasen neulekahvilassa pääsin lankalauantaina käymään, ihana paikka! Kiinnostaa myös Suomen Kainuunharmasyhdistyksen työpaja, jossa pääsee kokeilemaan villan karstaamista, kehräämistä ja huovuttamista. Tämä osastolla C1/1. Lankakojuista aion pysähtyä myös Riikka-Piikan osastolle C5/2. Dropsin langat kiinnostavat tällä kojulla. 

Näiden lisäksi kierrän kyllä koko messualueen, taidan tutustua myös Hyvinvointimessujen ja Antiikkimessujen tarjontaan. Joka kerta messuilta on löytynyt jotain uutta ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Ootko tulossa messuille? Mä taidan suunnata apajille lauantaina aamupäivästä, kun valikoima on vielä parhaimmillaan. Saa tulla nykäsemään hihasta jos bongaat! 


*Messulippu saatu postausta vastaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)