Yllätyslahja, blogin sadas teksti ja arvonta

Joulukarkit, vauva ja värikäs. Näistä vinkeistä päädyin tällaiseen lahjaan. Vinoraitakankaan voitin muutama vuosi sitten Verson puodin kangasarvonnassa, resorin jämiä oli juuri passelisti ja joulukarkkeja teki itselläkin mieli. Kauppaan siis mars ja tottakai omia lemppareita pätkiksiä mukaan. Hyvällä syyllä sain itsellekin ostaa.. Aluksi ajattelin tehdä housut, mutta kun kangaspaloja oli vielä, niin pakkohan oli kaveriksi muutakin ommella. Oli mukavaa miettiä ommellessa, kuinka toinen mahtaakaan ilahtua lahjasta. Tai toivottavasti ilahtuu. Jotenkin olen vaan varma, että ilahtuu. Raapimisenestotumpuista meillä oli ainakin pulaa. Ja ihania pipojakaan ei voi olla liikaa. Tämän kertainen yksilö on matkittu Kärppä -piposta, jonka malli on tosi söpö pikkusen päässä. Kaikki kokoa vastasyntynyt. 

Perustin tämän blogin inttiajan yksinäisyyttä vähentämään. Tai ainakin tekemistä lisäämään. Tavoite on täyttynyt, mutta kuulemani mukaan tästä on ollut iloa muillekin. Olispa kiva kuulla, mistä täällä tykkäätte eniten. Kirjoitelkaahan kommenttilootaan, niin arvon jollekin samaan tyyliin yllärilahjan kuin tämä tässä esitelty. Eli siis muutama asia, mistä itse pitää joko täällä blogissa tai muutenkin, lasten vai aikuisten jutuista ja voi mainita jos joku kangas on jäänyt erityisesti mieltä sykähdyttämään. Arvonta aika alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 16.12 klo 18, jotta ehdin vielä ennen joulua ompelemaan ja postittamaan. Niin ja jättäkäähän tunnistettava nimimerkki ja sähköpostiosoite, että saan yhteyden. Onnea arvontaan! 

Pitkään aikaan eniten vastustellut ompelus. Kappaleet leikkasin vääriin suuntiin, niin ettei tullut sivusaumaan kohdistuksia, kääntelin ja vääntelin ja lopulta vyötäröt ja lahkeet vääriin suuntiin ommellen sain toimimaan. Etukappaleet on kaikenlisäksi kahdesta palasta kasatut, kun kangas ei lopulta omien leggareiden jämistä meinannut riittää millään näihin. Ja kokokin on vähän turhan sopiva, tyttö kun on venähtänyt pituutta yhtäkkiä hurjasti. Hypättiin lähes suoraan 62 senttisistä 74 kokoon. Kaikenlisäksi vyötärökuminauhan kuosissaan pitävä ommel ilmeisesti purkautui käytössä, kun vyötärö alkoi yhtäkkiä repsottaa miten sattuu. Välillä näinkin. Pitäisikin ottaa asiakseen kuvata joskus keskeneräisiä töitä, niitä tässä talossa riittää. Muistatteko villamattovirkkausprojektin tai kangaspuukokeilut? Ei oo edenneet ei. Joululomalla? Kuka lähtis mukaan tekemään edes yhden keskeneräisen loman aikaan loppuun niin ois vähän kannustinta?

Ysikuinen sai tonttulakin. Rusetilla Marimekon Raanu -kankaasta. 

Verson puodin lintukangasta `Vapaa kuin taivaan lintu` metsästin jonkun aikaa facebookin kangasryhmistä. Olin kesästä asti haaveillut lintumekosta. Vihdoin sain kangasta, mutta vain pienen palan. Ensin ajattelin tehdä ihan tyköistuvan toppiyläosan, olisi riittänyt eteen ja taakse. Lopulta päädyin kuitenkin tähän rennompaan hihalliseen mekkoon. Kaavana käytin H&M:n paitaa ja helman kaava on itsepiirtämäni. Vähän arvalla kokeilin, toimiiko tämmöinen. Usein nämä itselle ommellut kokevat muutoksia matkalla, kun visio ei toimikaan käytännössä. Tämä oli kerralla sopiva ja lopputulos juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Ja ah niin mukava päällä. Helma on ohutta puuvillakangasta, anopilta saatua. Kiitos siitä! Taakse jaksoin väkertää halkionkin, että mahtuu helposti päälle. Monesti ompelen ihan perusvaatteita ilman mitään yksityiskohtia, niin olipa mukava tehdä jotain haastavampaa ja ommella tarkasti. Jospa sitä tämäkin mamma kehtaisi kouluun lähteä, kun on edes yksi uusi mekko pidettävänä. 

Kohta yhdeksänkuinen on hauskassa iässä. Konttaa vauhdilla paikasta toiseen, nousee aivan kaikkialle seisomaan, sellaisiinkin paikkoihin, missä on lähes mahdotonta pysyä pystyssä. Kaatuu, yrittää uudelleen ja uudelleen. Itkee epäonnistumisia ja silti yrittää. Nauraa onnistuessaan, nähdessään tuttuja ihmisiä, äidin tai isän tullessa kotiin. Tulee luokse ja roikkuu jalassa, haluaa syliin. Vilkuttelee ja poimii pinsettiotteella pölyjä lattialta. Kohta ysikuinen on ollut kipeänä, mutta silti ihmeen tyytyväisenä. Hän myös ilahtuu nähdessään kantoliinan ja nauraa päästessään selkään keikkumaan. Haluaa touhottaa itse ja olla silti lähellä. Kuluneen kuukauden aikana tahtoa on tullut huimasti lisää ja kiukkuakin on ilmassa. Mutta niin on ilonhetkiäkin, niin valtavan paljon. Mun vauva alkaa olla pieni lapsi! 

On ollut hiljaista täällä blogissa. Ja kiireistä kotona. Ensin alkoi koulu. Sitten myöhästyi vauvan rytmi, niin ettei enää ollut aikaa muulle kuin ruotsin läksyille iltaisin. Tai kodin siivoamiselle tai pyykkäämiselle. Lisäksi saumuri päätti hankaloittaa elämää entisestään ja lopetti toimintansa. Nämä legginssit odottivat leikattuina kaapissa, pää pursuaa ompeluideoita, kun vain olisi aikaa tehdä. Nyt vauva on jälleen alkanut nukkumaan hiukan aiemmin ja anopin saumuri löytänyt tiensä tätien luota tähän kotiin. Ruotsin kurssikin loppui. Joten jospa ehtisin joskus tallentaa meidän elämää tänne asti. Viimeisiä armeijaviikkoja viedään. Kohta me lomaillaan kaikki yhdessä, kun vielä vietän joulukuun vauvan kanssa kotona. Tammikuussa alkaa opiskeluarki rullata jälleen ja päiväkotikuviot. Jännittää jo vähän. Enempää en uskalla miettiä, elämä tulee muuttumaan aika hurjasti, onneksi opiskelu on aika rentoa töihin verrattuna. Saa nähdä, miten käy ompeluiden, kun mies on illat kotona enkä linnoittaudu ehkä ihan niin usein kankaiden ääreen. 

Nämä legginssit kokoa 140, kankaana kässämessuilta löytynyt Paapiin persikkainen Jussi, kaava Ottobrestä viime syksyn numerosta kuositeltu. Tarkoituksella hiukan kasvunvaraa, etteivät jää heti pieniksi. 

Eilen illalla väsymyksen särkiessä sääriä, muistin jälleen miksi olen neulonut pitkävartisia paksuja villasukkia. Tai ei, neuloin nämä kyllä siksi, kun kuvio oli ihana ja löytyi sen väristä lankaa, josta pidin ja pidän yhä. Neuloin nämä jo muutama vuosi sitten ja sen ne on jo näköisetkin, kantapäät kovin nukassa. Lankana ihan seitsemää veljestä, mikä ei kovin kauan kauniina sukissa pysy. Samalla kun muistin, miksi pitkävartiset sukat on ihanat, muistin myös, miksi näitä en koskaan pidä julkisilla paikoilla. Kun on omasta takaa tuota pohjetta ihmisellä, niin ei vaan voi käyttää tällaisia sukkia näyttämättä ihan pökkelöjalalta. Vaan onni on, että särkeviin jalkoihin nämä sukat kuitenkin toimivat. Ja onneksi omasta näkövinkkelistä katsomalla näkyy vain pienet jalkaterät ja niitähän kestää katsella, vaikka pohje onkin paksukainen. Ja paksukaisuudesta huolimatta, toimivat nämä myös mökkeillessä Lapin pakkasissa. Alin kuva viime joululta, kun mökin sisällä oli lämpötila lähes pakkasen puolella lattian rajassa.