Todellista löytämisen iloa

Kirpputoreilla luuhaaminen. Rakas harrastus. Toisinaan tuntunut jo turhauttavalta, kun en ole tehnyt mitään erityisiä löytöjä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että kun vähiten odottaa, parhaiten ilahtuu. Viime viikon ankeana torstaina lähdin kiertämään kirpparia, josta lähiaikoina olen tehnyt eniten löytöjä - tuloksena ei mitään. Tympeyksissäni ajattelin jo, että nyt saa tämä touhu jäädä hetkeksi, kunnes tuohtuneena päätin, että minähän en tyhjin käsin reissulta kotiin lähde ja päädyin läheiseen SPR: ään. Ja mitä ihanuuksia siellä minua odotti. Aarikan iso keltainen ja Sarviksen oranssi vähän pienempi tarjotin. Alimmaisella hyllyllä, kuluneiden puisten tarjottimien alla - unohtuneina. Kun silmäni niihin olin iskenyt, en enää voinut jättää hyllyyn. Etsin hinnan ja yllätyin yhä enemmän, Aarikka vain 3 e! Sarviskin edullisesti vitosella. Ei kannattanut roposiaan kukkaroon enää laittaa, vaan iloisesti kiikutin löytöni kassalle ja maksoin hyvillä mielin. Vielä matka jatkuin samana päivänä kolmanteenkin puljuun ja sieltä löytyi pärekoreille uusi kaveri huiveja ja pipoja säilyttämään. Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisimpänä nappasiin kärryyni Kenwoodin yleiskoneen, kympillä. Tästä olin haaveillut ja nyt sen löysin, vieläpä muutamalla kolikolla. Ensimmäinen kakkukin on tällä pyöräytetty, hyvin pelaa! 

Mitä tästä opin - älä koskaan luovuta kesken mahdollisuuksien päivän. Kirpputorit voivat aina yllättää. Materialistin mieli on onnellinen.