12/22/2015









Lauantaina piti olla juhlapäivä. Yöllä tytölle oli noussut kuume ja koko lapsi hehkui lämpöä niin jäätiin kotiin. Tunnetusti olen aina viime tipassa laittamassa mekkoja kuntoon ja niin nytkin. Häitä edeltävänä yönä ompelin tytölle kukkapantaa. Oma mekko valmistui aiemmin samana päivänä. Kirpputorilta olin syksyllä napannut matkaan Nümphin mekon, muistaakseni kaksi euroa tästä köyhdyin. Väri oli kiva, samoin materiaali. Vaan eihän se itselleni istunut yhtään ja päätyi tuunauskasaan. Lopulta näihin juhliin kaipasin uutta mekkoa, monet edelliset kun oli menty vanhoilla samoilla. Lumoan -mekoista inspiraatiota, Majapuulta kauluspitsi ja ompelemaan. Helman suoristin ja kulmat käytin pääntien pyöristämiseen, se kun jäi kuitenkin piiloon pitsin alle, mutta näytti hassulta jos koko pitsin alla ei ollut mekkokangasta. Pitsin ompelin vain pääntien reunasta, olalta ja kädenteiltä, alareuna on siis irtonainen että väljyys pääsee laskeutumaan vapaasti. Mekkoa voi pitää sekä vyön kanssa että ilman, itse tykkään enemmän vyöllä. Aikamoinen kameleontti tuo väri - luonnonvalossa ihan eri värinen kuin lamppujen valossa. Ja kun ei valo riitä ulkona edes kuvaamiseen, on tyydyttävä näihin. Luonnossa ei kuitenkaan yhtään lila, vaikka nyt alimmissa siltä näyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)