Retroratasrakkautta, osa 3.

Jos vielä ennen tätä postausta ei ole käynyt selväksi, oon aikalailla rakastunut vanhoihin rattaisiin ja vaunuihin. Nämä ensimmäiset aiheuttivat muun muassa yhden unettoman yön, ihan vaan silkasta innostuksesta, toiset paljon iloa pienemmän tytön vauva-aikoina ja nyt vielä sain kunnostettua kolmannet. Viime kesänä jo ostettiin nämä Oran tupla Mallat alkuperäiskuosissaan mieheltä, joka kertoi näitä käyttäneensä omilla lapsillaan joskus 80- luvulla. Kankaat olivat kuluneet ja joistain kohti homepilkuilla. Ratkoin ne ja piirsin kaavat, otin kuvia kiinnistyssysteemeistä ynnä muusta, että myöhemmin muistaisin miten nämä ommellaan. Lopulta syksyn tullen vein rungon pihavarastoon ja viime viikolla varastoa siivotessa muistin nämä jälleen. Suuntasin Marimekon palalaarille ja sopiva pala sattuikin löytymään heti ensi etsimällä. Palat ovat mukavasti puoleen hintaan ja vielä kun olin pitänyt kirppispöytää, annoin itselleni kotiuttaa kankaan. 

Helpolla en näiden ompelussa päässyt. Auttamassa oli pienempi assarini, isomman ollessa iskän kanssa ralleja katsomassa. Pieni oli ihmeissään leikkikaverin puuttuessa ja kaipasi äidin seuraa. Äiti taas ei millään olisi malttanut keskeyttää ompeluitaan.. Mikäs siinä, mutta kun nopeasti yrittää saada valmista, unohtuu suunnitella ompelujärjestys, muutamia paloja jää ompelematta oikeisiin väleihin ynnä muuta. Ratkojaa tuli käytettyä ja paljon. Ihan en siltä istumalta näitä valmiiksi saanut, vaan piti käyttää pari muutakin iltaa ja päiväunihetkeä niin ompelemiseen kuin ratkomiseenkin. Mutta ihanat niistä tuli! 

Tytöt pääsi ensi kertaa vierekkäisiin rattaisiin istumaan, isomman mielestä parasta näissä olikin istua siskon vieressä. Alkuperäisissä kankaissa vanua oli vain selkänojan vanereiden kohdalla, näihin laitoin koko istuinosaan vanhan peiton pehmikkeeksi. Ei ollut reunakanttien ompelu iiseintä, mutta rattaista tuli mukavat istua. Kankaat kiinnittyvät sivuista isoilla neppareilla suoraan runkoon, suutari laittoi jälleen ystävällisesti ja nopeasti oikeanlaiset oikeille paikoilleen. Näitä isompia neppareita ei kotiompelijoille ihan joka paikassa myydäkään, niin suutarin apu on aina välillä tarpeen. 

Selkänojan "taskuun" kuuluisi vielä tukivanerit, mutta ainakaan ensiajelulla ei näyttänyt että niille olisi tarvetta, nyt kun kankaat on vahvistettu niin tukikankailla kuin vanulla. Ehkä vielä puran tuon taskun pois, että kuvio näkyisi kokonaisena. Oli muuten aika mielenkiintoista asetella kaavoja kankaille, kun eri kohdista leikattuina rattaista olisi tullut ihan eri näköiset. 

Meidän pieni on oppinut vilkuttamaan. <3 Ja isompaa ei vois vähempää kiinnostaa äitin rattaitten kuvaaminen. 

Piti ihan yhteiskuva kärryistä ottaa, vaunut on tällä hetkellä ystäväperheessä lainassa, muuten nekin toki olisi kuvaan päässeet. Takapihalla kuvia ottaessani, tuli tyttö sanomaan, että ottaa pulillaan myös kuvia rattaista. Äitinsä tyttö. 

Tässä vielä rattaat alkuperäiskuosissaan. Samaan aikaan aika söpöt ja ihan kamalat. Etenkin noin likaisina ja kuluneina. Vähän myös suretti alkuperäisiä kankaita roskiin heittää, mutta nyt uusia ihaillessa, ei enää mietitytä kannattiko. Ehkä nyt nämä retrorattaat alkaa meidän talossa jo riittää. Kaksi lasta, neljät rattaat. Onneksi edes yhdet muualla kuin täällä. 

Tilkkupeitto vauvalahjaksi

Ystävälle syntyi vauva hetki sitten. Kyselin jo aiemmin, olisiko tarvetta jollekin isommalle ompelukselle ja vastaukseksi sain, että tilkkupeitto olisi ihana. Se sopikin hyvin, sillä kangasvarastoista löytyi vieläkin paljon mustaharmaavalko -sävyisiä paloja, joista tilkkuja sai leikattua. Värittömien sekaan leikkasin myös pinkkejä vyyhtitilkkuja ja Noshin vaaleanpunaista sulkaa. Jennin omista varastoista sain mukaan noita kivoja siipipaloja. Vai höyheniäkö ne on, niitä kuitenkin. Ommella surauttelin tämän lopulta kasaan samana päivänä, kun olimme menossa vauvaa katsomaan ja lopulta koko lähtö kylään viivästyi, kun peiton kanttaus ei onnistunutkaan kerralla riittävän hyvin, vaan jouduin purkamaan koko peiton kiertävän kantin.. Mutta kannatti jälleen purkaa, niin paljon siistimmin onnistui toisella yrittämällä. Tällä kertaa kääntöpuolella on pehmeä joustocollege ja reunan kanttasin resorilla. Meillä tämä aiemmin tehty peitto on ollut tosi kovalla käytöllä, niin eiköhän ystäväperheessäkin tälle ole käyttöä. Vieläkin tilkkuja jäi ja innostuin taas tilkkutöistä, kun pitkästä aikaa sain valmista aikaan. Seuraavaksi voisin tuhota värikkäämpiä tilkkuja vaikka nukenpeitoiksi. 

Lämmikettä kesään

Pienestä koostaan huolimatta meidän vauvan jumppikset olivat jääneet kaikki pieniksi. Koska Suomen kesä on tunnettu vaihtelevista sääolosuhteista, päätin ommella uuden isomman. Tämä Kangaskapinan ohut sinappinen joustocollege huuteli mulle Jyväskylän kädentaitomessuilla keväällä ja päätyikin ostoskassiin. Jumppikseen juuri sopivan.joustavaa ja mukavan paksuista. Vetoketju löytyi anopin kätköistä ja siihen sopivan sävyistä kangasta pilalle menneestä taskumekkoprojektista, joten jumppis sai taskutkin. Ompelemaan lähdin ystävän kanssa Kansalaisopiston Käsityöneuvontaan, ihana tapa viettää omaa aikaa ilman lapsia. Harmi vain, että olin leikannut jumppiksen ihan liian leveänä, niin kotona jouduin lopulta purkamaan lähes koko tekeleen osiin. Takasauma pelasti paljon, samoin vetoketjun reunoista kavensin vähän. Onneksi jaksoin purkaa, tätä on nyt käytetty jo ahkerasti niin puistossa kuin päiväunilla. 

Kaksin kappalein

 

Montako kuvaa voikaan haluta esitellä kahdesta lähes samanlaisesta mekosta. Aika monta. Pienemmällä tytöllä oli aiemmin vain yksi kesämekko ja viime viikon helteillä aloin kaivata toista. Aiemmin lahjaksi saatu oli kivanmallinen, joten sen pohjalta leikkelin kankaat - samalla heti kaksin kappalein, kun halusin ommella vauvamuistamiseksi tuttavan tytölle jotain söpöä. Keltaisilla väreillä omalle vauvalle, sinisillä lahjaksi. Anopin nepparivarastosta löytyi aiemmin ihania kantaneppareita, lahjamekkoon laitoin sellaisen vielä vaaleanpunaisena, aika ihana lisä sekin. Pisarahalkio oli kivan helppo ja kaunis tapa saada pääntie aukeamaan riittävästi pukemista varten. Ihanaa ehtiä taas vähän ommella lapsille, kun mies on kesälomalla. 

Ja tuo meidän kohta kahdeksankuinen, voi sitä. Konttaa vauhdilla, seisoo ja istuu onnessaan lelulaatikolla. Ja viihtyy, just nyt paremmin kuin ikinä tähän mennessä. Hihkuu onnesta nähdessään isosiskon, äitin tai iskän. Tarttuu kaulasta, kun ottaa syliin. Ihana! <3

Mobiiliversiossa on ilmeisesti ollut jotain häikkää kuvien kokojen suhteen, näyttääkö nyt normaalilta? 

Mustan mekon aika

Hautajaiset lähestyivät ja minä helpottuneena aina mustista vaatteista puhuttaessa totesin vain, että onneksi mulla on kiva musta juhlamekko kaapissa valmiina. Kunnes sitte, olisiko ollut kaksi kolme päivää ennen tilaisuutta jysähti tajuntaa, että vauvan ruokkiminen siinä mekossa vaatii koko mekon riisumisen. Ei muuta, kun kankaita ostamaan ja ompelupuuhiin. Ensin kyllä selasin lähialueiden Facebook -kirppareiden tarjonnan imetysmekkojen osalta, mutta kun ainoan myynnissä olleen mustan mekon hakua ei saatu millään sovittua, päätin turvautua omiin kätösiini. Aluksi suunnitelmissa oli väljähkö trikoinen mekko, jota olisi voinut juhlien jälkeen käyttää arkenakin, mutta väljähköstä mekosta tulikin aikamoinen yökaapu, niin että oli siirryttävä suunniltelmaan bee. Turvauduin jo aiemmin todella toimivaksi todettuun mekkokaavaan, jolla olen ommellut itelleni mekkoja sekä imetysaukolla että ilman. Yläosassa on päällekkäin musta trikoo ja joustava pitsi. Äitini oli tuonut minulle hautajaisia edeltävänä viikonloppuna vaateliikkeen loppuunmyynnissä muutamalla eurolla ostamansa juhlamekon mallia teltta ja siitä sain hyödynnettyä kankaan tämän imetysmekon helmaksi. Kangas on ihanan ohutta ja laskeutuvaa ja toimi siksi todella hyvin imetysmallisessa mekossa. 

Täytyy myöntää, että hiukan meinasi ahdistus iskeä kaksi päivää ennen tilaisuutta ommellessani tätä käyttöön päätynyttä mekkoversiota, mutta ehkä tarvitsin jonkinlaista tekemistä ennen raskaita hautajaisia. Ja onneksi ompelin, lopputulokseen olen tosi tyytyväinen. Tämä malli toimii tarkoituksessaan paremmin kuin mikään muu testaamani versio ja kun kaikenlisäksi tänä kesänä olemme viettäneet jo muutamat muutkin juhlat, on imetysoptio tullut todella tarpeeseen. 

Kuvista kiitos Ainolle! 

Lundiani mun

Olin viime syksynä askartelukerhossa ja ihastuin kerhon pitäjän kotona olleeseen työpisteeseen, niin että aloin googletella ja tutkia netin ihmeellisestä maailmasta tietoja työpisteestä hyllyssä. Törmäsin Lundiaan ja sehän se oli! Nerokas systeemi ja järkyttävä hinta. Onneksi on tori! Toria seurailinkin sitten muutaman kuukauden, kunnes sain selitettyä miehelle, kuinka järkevää olisi hankkia tietokonepöydän ja erillisen kaapin tilalle yksi Lundia -hylly työtasolla. Nyt voin sanoa, että kannatti! Ja mieskin on ollut tyytyväinen, etenkin erilliseen näppistasoon. Alun perin etsin ihan vaan pelkkää hyllyä leveämmällä tasolla, mutta kun vastaan tuli sopiva setti, johon kuului lisäksi kaksi laatikkoa ja näppäintaso, tartuin heti tilaisuuteen. Hiomista, valkoista maalia ja pensseli heilumaan. Urakka oli isompi kuin osasin olettaa. Toki viimeksi maalipensseliin olen tainnut tarttua alakoulun puukässän tunneilla lukuunottamatta suoran seinän maalamista. Päätytikkaissa maalattavia kolosia oli aika paljon ja siltä lopputuloskin näyttää. Ja itsetekeminen saa tässä näkyä, on ainakin meidän näköinen. Tykkään! 

Helppoa tekemistä kiireisen arjen keskelle

Kiireisen arjen keskellä ompelu on aika haastavaa, sillä ruokapöytää tarvitaan aika usein enkä aloitettuani osaa lopettaa ennen kuin saan valmista aikaan. Neulomisen kanssa on onneksi toisin. Niinpä neulottuani kevätmyssyn pienemmälle tytölle, iski himo saada jotain muutakin samasta langasta puikoille. Tykästyin langan tuntuun kovasti ja koska minulla oli sitä kahdessa värissä, teki mieli tehdä jotain raidallista. Törmättyäni tähän ohjeeseen ei tarvinnut miettiä, mitä tekisin. Vaikka hiukan kieltämättä himoitsin itselleni näistä pipoa, mutta isommalla tytöllä oli tarve kivalle huiville. Ja kivahan tästä tuli! Liian lyhyillä pyöröpuikoilla neuloessa kokoa oli vaikea arvioida, mutta juuri sopivan mittainen tuntui olevan kaksivuotiaalle. Huivin sain valmiiksi mummilassa lomaillessamme ja päätin kokeilla pingotuksen vaikutusta hiukan vänkyrään huiviin. Ihan ei mummilan nuppineulavarasto riittänyt täydelliseen tulokseen, mutta ulkoreunasta tuli silti ihan kiva ja huivista kokonaisuudessaan paljon kivempi. 

Huivin lanka DC Garnin BioBalancea, väreissä keltainen ja oranssi. Kaksi 50 g kerää näitä oli alunperin, nyt neulottuina vauvan myssy ja tämä huivi ja vieläkin aika reilusti jäi.