Vauvan vaatteiden ompelusta olenkin muutamaan kertaan jo jotain kirjoitellut, samoin omien leggareitten kaavoituksesta. Lukion jälkeen kävin vuoden ammattikoulussa vaatetusompelijan ammattitutkintoa, jonka lopulta jätin kesken yliopistoon päästyäni. Pelkkä päivästä toiseen ompeleminen ei innostanut, halusin opiskella jotain ihmisläheisempää ja päädyin kasvatustieteelliseen varhaiskasvatuksen puolelle, osin tuurin, osin mielenkiinnon pohjalta. Silti rakkaus kankaita, kaavoittamista, ompelemista ja vaatteita kohtaan on säilynyt tai oikeastaan kasvanut koulun lopettamisen jälkeen. Kun harratuksesta oli tullut puuduttavaa työtä ja jälleen se palasi harrastukseksi, niin mitäpä muuta sitä olettaakaan voi. On aika paljon mukavampaa kaavoittaa sellaisia vaatteita kuin itse haluaa käyttää, kuin sellaisia joita opettaja käskee, kuuluu opetussuunnitelmaan tai asiakas tilaa, mutta itse ei yhtään pidä tyylistä. Nykyisin ompelenkin viikoittain, muutamia pidempiä taukoja lukuunottamatta. Saumurin saaminen helpotti elämää ja uuden ompelukoneen ostaminen oli pitkäaikainen unelma, jonka vihdoin veronpalautusrahoilla toteutin. Vanha uskollinen olikin palvellut lähes puolet omasta elämästäni, sen 13-vuotiaana sain ja se minut opetti ompelemaan ja etenkin korjaamaan koneita, kun ei muovinen sadan euron ompelumasiina ollut helpoin yhteistyökumppani.
Eilen miehen ollessa lomilla sain aikaiseksi itselleni kauan suunnittelemani musta trikoisen tunikan, oikein kunnon kotiäitivaatteen, kotiäitilegginssien kaveriksi. Tällaiselle paidan ja mekon välimuodolle kaapissani olikin ollut jo kauan aukko, mutten ollut kaupassa törmännyt kivaan, itselleni sopivan malliseen. Eurokankaan palalaarista löysin tarkoitukseen sopivaa trikoota ja omasta kaapistani suuntaa-antavan lyhythihaisen, jonka avulla leikkasin suurinpiirtein sopivan muotoiset kappaleet. Helman käänsin pussille, peittää vähän kaikkia muotojani ja makkaroitani. Ideaa paitaan sain täältä ja täältä. Tuo Vimman lettilegginssien kaverina oleva musta trikoomekko oli jäänyt mieleeni pyörimään jo aiemmin ja sen pohjalta yritinkin enemmän suunnitella omaani. Aika hyvin onnistuikin, kun kohtalaisen paljon samalta näyttää. Yksi ompelus saa vain haluamaan seuraavia, tämän kaveriksi olisi kiva ommella nyt myös lisää legginssejä. Vimman leteistäkin haaveilen, mutta ehkä silti etsin kangasta, mistä itse saisin tehtyä. Kaavakin on jo valmiina.
Vauvaa odottaessani haaveilin ommeltujen (ja löydettyjen) vaatteiden saamisesta käyttöön. Onneksi vaatteita oli ja on paljon, sillä tyttö pulauttelee niin että välillä kuluu monet päivässä. Mustavalkoraitaiset legginssit ompelin pikkusesta kankaan jämästä, jumpsuitin puolestaan omasta hupparistani.
Voisinpa vielä todeta, että ompeleminen on ihanaa rentoutumista, silloin aika kuluu joutuisaan eikä tavallinen arki tunnu ihan niin tylsältä kuin muuten saattaisi olla. Onneksi koneet voi kaivaa kaapista esiin hetkeksi tai välillä pidemmäksikin aikaa ja jos välillä tekeleet keskenkin jäävät niin on mahdollista myöhemmin jatkaa. :)
(Seuraavaksi voisin kirjoittaa vuokrakämpässä asumisen huonoista puolista, niinkuin nyt vaaleanpunaisista keittiön kalusteita tai kuviotapeteista tai wc:n kaakeleista. Meillä on kiva koti, mutta aika paljon muuttaisin jos tämä olisi oma...aikamoiselta huvikummulta näyttää viimesessä kuvassa. Liekö sitten hyvä vai huono.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)