7/24/2015







Viime päivinä vauva on oppinut kääntymään. Selältä vatsalleen. Vatsalta selälleenkin pääsee välillä. Myös lelujen maailma on auennut uudella tavalla, helistin heiluu kädessä vinhaa vauhtia ja tavarat pysyvät sormissa entistä pidempään. Muuten meillä eletään aika kaaoksessa - muutto on kesken. Saimme isomman asunnon. Rivarin pätkän omalla pihalla. Uutta eloa odotellessa. Ideoita pursuaa jo mielessä millaiseksi asunnon saa laitettua, kivat verhot ikkunaan ja kuvia seinille. Mukavaa päästä laittamaan kaikkea alusta! Ja ihanaa saada lisää tilaa! 







7/17/2015

















Me on jälleen reissattu ympäriinsä. Melkeen alkaa tuntua, että joskus ois ehkä ihan mukava olla kotonakin. Ensin oltiin vauvan isoisomummun synttäreillä ja sen jälkeen mummolassa. Sieltä tultiin kotiin yhdeksi yöksi ja suunnattiin eteläiseen naapurimaahan. Meitä oli kolmen äidin ja kolmen vauvan porukka. Reissua oltiin suunniteltu jo kauan ja onneksi uskallettiin lähteä. Vaikka ois ollu mahollista ettei paljon keritä reissusta nauttia. Kaikkien ihmeeksi vauvat oli tosi tyytyväisiä ja nautittiin kyllä jokainen. Käyntiin Karnaluksissa ostamassa ompelutarvikkeita, istuskeltiin Kadriorgin puistossa pitkään auringosta energiaa ladaten. Vauvat viihty ulkoilmassa mainiosti. Tämä mamma sai ihanan synttärikakun ja kahvin puiston nurmikolla nautittavaksi. Ihailtiin puistossa ollutta palatsia. Kantoliina oli näppärä kulkuväline niin vanhan kaupungin kivikoilla kun Karnaluksin ahtailla käytävillä. Muutama päivä hurahti nopeasti. Nukupood puodista ostin vauvalle käsintehdyn nuken matkamuistoksi. Designkauppa Talista puolestaan itselleni korumatskua, siitä lisää myöhemmin. Hyvää ruokaa, kahvia ja seuraa, siitä oli tämä reissu tehty. 

7/01/2015






Ensimmäinen shortsikelipäivä. Viimeinen isyyslomapäivä. Kävelyllä kaupungilla, jätskit syömässä Toivolan Vanhalla Pihalla. Koitti arki. Heti kerralla kunnolla, jälleen virka-apuviikko ja yksin kotona -viikko. Virka-avuista en tykkää, en sitten yhtään.







Tämä äiti on ollut vähän hitaamman puoleinen älyltään eikä ole monesti vielä antanut lapselleen leluja leikittäväksi. Vaan kylläpä iloa sai helistin aikaan. Aika kului joutuin niin äitillä kuin tytöllä. Tyttö ihmetteli ja pyöritteli lelua, kun se vihdoin pysyy kädessä. Ja viimein sai kunnolla suuhunsa, se kun on tavoite kaikessa toiminnassa kohta nelikuisella. Ja äiti viihtyi, kun seurasi vauvansa tekemisiä. Miten hienolta voikaan oman lapsensa kehitys tuntua!