5/28/2015





Edellisestä kunnon ompelukerrasta olikin jo aikaa! Tällä kertaa innoistuin jumpsuitin kaavoittamisesta ja halusin kokeilla osaanko muokata aiemmasta jumpsuitista vinovetskarisen Gugguun tyyliin. Vinoa vetskaria halusin kokeilla, kun edellisen jumpsuitin kaulan alle tuleva vetoketju tuntuu välillä painuvan vauvan kaulamakkaroiden väliin ilkeästi. Tämän huppu myös suojaa kaulaa paremmin.  Taskuja en jaksanut alkaa väkertämään, kun ei näin pienellä ole niille oikein käyttöä. Vinossa vetskarissakin oli kotipäivään sopivasti haastetta. Kankaana käytin tytön mummolta saamaani collegea, kiitos siitä! Hupussa on vuorina siksaks-trikoota. Vetoketju on ammoinen kirpputoriostos, resorit Kestovaippakaupasta. Ompeluapulaisena istui tyytyväisenä sitterissä ja välissä nukkui päiväunia niin mikäs siinä oli ommellessa. Saumuri toki temppuili niin kuin aina, mutta valmiiksi sain jumppiksen. Vauva tuntuu tyytyväiseltä uuteen asuunsa, ollut yöunilla jo seitsemästä asti. Ja tämä äiti vähän kauhulla ajattelee huomisaamua, se aamu kun voi olla edessä jo viideltä yöllä. Vaan toivon mukaan päivän valvominen olisi vain väsyttänyt pientä tyttöä. 

(Tuon punaisen värin kuvaaminen on sitten vaan maailman vaikeinta - toisissa kuvissa näyttää punaiselta, toisissa pinkiltä.. Oisko kellään vinkkejä millä sais todelliset värit kuviin?)











On suunniteltu jälleen ompeluksia, ommeltu ja iloittu lopputuloksista. Ystävän vauvalle muistamisiksi väkerretty pilvisoittorasia uhkasi jäädä kotiin tytön leluksi, mutta raaskittiin kuitenkin viedä - saahaan samanmoisen tehtyä vaikka toisenkin. On tehty mukikakkua ja syöty niitä kerralla jopa kaksi. On saatu sillä huono olo aikaan ja silti vielä uudestaan himoittu makeaa. Lopulta on päätetty toisen ystävän innostama ryhtyä herkkupäivä viikossa vähennysoperaatioon. On iloittu "uudesta" pöydästä ja vaihdettu sen innostamana taulut ja huonekalujen järjestystä. On nautittu parvekkeen lämmöstä (lähemmäs 35 astetta tälläkin hetkellä) ja tuskastuttu jo hiukan kuumuuteen. Ja taas nautittu aamuisen sateen jälkeen. On kaivattu seuraa, tyttö ja äiti kumpainenkin. On odotettu miestää ja iskää kotiin ja odotetaan vieläkin. 

5/27/2015





Pöytä sai ylleen uuden pinnan. Kylläpä piristi. Ja laittoi liikkeelle muutakin uudistusta. 

5/23/2015











Kuluneella viikolla on ihmetelty ilta-auringon paistetta, vaihtelevia säitä, muurahaisia ja hämähäkkejä, titityyn lentoa, yritetty juosta lintuja kiinni, kuunneltu sateen ropinaa, työnnelty rattaita puistoon ja takaisin, nähty ystävää lasten kanssa. Ostettu kotiin auringonkukka tuomaan iloa arkipäiviin. Nautittu rauhallisista iltahetkistä vauvan kanssa kahden muiden mentyä nukkumaan. Kerätty kiviä ja kuljettu kumppareissa. Siivottu monen monta kertaa nukkeleikkejä ja autoja, dubloja ja kirjoja. On ollut rikas ja kiireinen viikko. Yhden oman ja neljän hoitolapsen kanssa. Vauva on ollut kuin unelma, nukkunut ja syönyt. Hoitolapsen sanoin: "Ei se itke ollenkaan,. kun se vaan nauraa kokoajan." 

5/14/2015









On eletty aurinkopäiviä ja sadepäiviä. On oltu kahdestaan vauvan kanssa monta pitkää päivää. Katseltu ikkunasta ulos, suunniteltu lenkkeilyä ja jääty silti sohvannurkkaan lukemaan blogeja ja syömään karkkia. Puettu päälle kotikollarit. Oltu väsyneitä kumpikin vauvan kanssa. Vaikka nukuttu hyvin. Tarvittais enemmän sitä aurinkoa ettei väsyttäis. Tai ulkoilua. Tiedäpä häntä. Kerran me kyllä jaksettiin tällä viikolla lähteä lenkille ja piristyttiin siitä. Mutta samana iltana katottiin Suomen peliä tai tämä mamma katsoi ja vauva nukkui ja kun vauva aamulla heräsi 5.45 niin ei kauheesti naurattanu ensin äitiä, mutta aika nopeesti uni kaikkosi silmistä, kun tyttö virnisteli ja kiljahteli oikein olan takaa. Ja onneksi nukahti vielä tunnin valvottuaan uudestaan tunniksi tai kahdeksi. Jos joku kysyisi, kuinka usein vauva herää yöllä, en osaisi vastata. Ja jos joku kysyisi nyt, mikä on vauva-arjessa vaikeinta, sanoisin, että meillä se on syöminen, niin äidin kuin lapsenkin. Äiti syö liikaa herkkuja ja vauva alkaa rääkymään kun äiti yrittää syöttää. Minkä sille pieni voi, kun joutuu imeä jonkin aikaa tyhjää tissiä eikä oo luotu kovin pitkiä hermoja. Kyllä äitiäkin tympisi, jos joisi tyhjästä vesipullosta kamalaan janoon. Eihän siitä tulisi mitään. Että anteeksi vaan naapurit, kun vauva rääkyy neljältä yöllä nälkäänsä, muttei tahdo syödä. Oikeasti rääkäisyjä ei varmaan ole montaa, mutta tuntuu välillä tuskalliselta.. On se vauvan maailma ihmeellinen, itkun saa aikaan vain ruoka. Ehkä me vielä päästään tasapainoon syömisessä, kumpikin.

5/11/2015

Nojatuoli mammalle

Tämä mamma oli haaveillut pitkään kauniin muotoisesta nojatuolista. Tyyli saisi olla 50- tai 60- lukuisen siro. Tämän aikakauden käsinojista pidän etenkin. Sellainen löytyi kuin löytyikin kohtuulliseen hintaan huutonetistä.


Nojatuoli alkuperäisessä kuosissaan. Käsinojat lenksuivat ja päällinen oli likainen ja kulunut.


Viime viikolla hain tuolin mummilasta ja aloitin jo siellä korjailemisen. Irrotin kiinteän päänojan, oli kiinni pulteilla, joita sain kaikin voimin vääntää, että irtosivat, sen verran olivat ruostuneet aikojen kuluessa. Tuolin nahkapäällinen oli selkänojasta kynsitty ja istuinosasta revennyt. Pohdin irroittaisinko nahat kokonaan, mutta päätin jättää ne tukemaan ja pitämään pehmusteet kasassa, kun sisukset näyttivät kuitenkin hyvä kuntoisilta. 



Ruuvasin puiset käsinojat irti tuolista ja laitoin liimaukseen. Ihan perinteisen erikeepperin voimin mentiin tässäkin kunnostustyössä, kuten viime kesänä pinnatuolienkin kohdalla. Liima kuivui ihmeen nopeasti ja pääsin saman päivän aikana ruuvaamaan tuolin jälleen kasaan. Kankaiden laittamisenkin kannalta irtiruuvaaminen oli hyvä ratkaisu. 


Haaveilin päällystäväni tuolin mustavalkoisella Marimekolla, Fokus pyöri mielessä Luukkuja -blogin innoittamana, samoin Pirputparput. Kangasta kävin etsimässä Herttoniemen tehtaanmyymälästä, mutta eipä löytynyt. Silmät ymmyrkäisinä kuljin marimekkofanin lemppariliikkeessä ensi kertaa, vaan pienellä kangaspalalla ja patakintaalla varustettuna lähdin ulos kassan kautta. Kenties liika on liikaa tässäkin asiassa - en osannut millään päättää mitä ostaisin. Patakinnaskin oli äidille ja vauvan mummille äitienpäivälahjaksi. Onneksi kangashamsterin varastoista löytyy isot läjät tavaraa jo ennestään, joten kaapin penkomiseen päädyin kotiuduttuamme. Tämä Ikean puuvilla oli pölyttynyt jo monen vuoden ajan käyttämättömänä ja epäröidessäni verhoilijan olemattomia taitojani päädyin käyttämään tämän kankaan tuoliin. Ja hyvä olikin, sillä mututuntumalla kangasta leikatessani virheiltä ei säästytty, mutta kelpo tuoli saatiin kuitenkin aikaan. Mukava siinä on vauva sylissä istuskella, käsinojat on niskakipuiselle imettäjälle tuikitarpeellinen apu syöttämishetkinä. 


Ihanasti kuluneet käsinojat, vaikka kaipa ne jo uutta lakkaa pintaansa kaipaisivat - vaan malttamaton antaa olla tälläisenään ainakin jonkin aikaa. Kenties sitten kun sen Fokuksen pintaan tuoli saa, jaksan näidenkin kimppuun käydä. 




Koivunoksia oli sisälle saatava, vaan nyt nenä niiskuuttaa, joten oksat joutivat jo pois. 



Eilen sain viettää ensimmäistä äitienpäivääni. Ihanat yökylässä olleet ystäväni olivat askarrelleet ihanan kortin sekä lahjoivat minua ja vauvaa. Suussa sulivat makoisat suklaasydämet ja mieltä lämmittivät niin itse tehty kori kuin vauvalle saadut tarvikkeet. Kiitos teille! Myös mies muisti kukilla, kunhan sai tietää päivän olevan äitienpäivä (inhimillistä unohtaa ja olla epätietoinen, kun viettää edeltävän viikon metsäleirillä armeijan puitteissa). Vaan tärkein lahja äidille taitaa olla kuitenkin ihana tyttö, joka hymyillään ja kihjahduksillaan ilostuttaa arkisetkin päivät! Ja toisena tärkeänä miehen kotona olo, mitä sitä erityisillä lahjoilla, kun saa olla kuitenkin yhdessä aurinkoisena kevätpäivänä!




5/10/2015

Kaupunkilaiset metsässä












Toisinaan extempore-ratkaisut ovat parhaimpia elämyksiä tuottavia. Viikonloppu ystävien kanssa, ihanien sellaisten. Ihanan innostuvien. Olimme miettineet, että olisi mukava olla ulkona, mutta sää näytti vähän huonolta. Kompromissiratkaisuna päätimme lähteä mökille paistamaan makkaraa, mutta matkalla yhtäkkiä päädyimmekin menemään luontopolulle, joka vei meidät laavulle nuotion ääreen. Yhtäkkisen päätöksen siivittäminä olimme liikenteessä rattaiden voimin, kantoliina unohtui lähtöhötäkässä kotiin. Huumorilla varustettuina pääsimme kivikoiden ja pitkospuiden yli myös rattaiden kanssa. Ja kaikenlisäksi kaksikuinen nukkui koko illan, kaiken rytkyttämisestä huolimatta tai juuri siitä johtuen. Inahdustakaan ei rattaista kuulunut koko matkan aikana, vaikka kuinka kiviin ja juurakoihin kärryt töyssähtelivät. Miehinen apu oli tarpeen, sillä pitkospuilla kulkeminen rattaiden kanssa vaati tarkkuutta ja voimaa, takarenkaat kun eivät puille sopineet, vaan niitä piti kannatella ilmassa ja eturenkaatkin juuri ja juuri, kieli keskellä suuta kuljettiin ainakin alkumatka, kunnes opittiin tekniikka. Ensi kerralla tiedämme varautua kantovälinein, matkanteko sujuu niin huomattavasti kätevämmin ja nopeammin. Uskomaton tunnelma oli hämärän hiipiessä metsään ja järvelle. Kesäillan tuntua ilmassa, vaikka lämmintä ei kovin ollutkaan. Lossimatka saareen, joutsen parin kohtaaminen öisellä järvellä, siipien lätinä veden pinnassa. Lintujen laulu, luonnon rauha.

Vaan kovin kaupunkilaiselta näyttää rattaiden meno metsässä. 

Vaan kylläpä maittoi uni tämän elämysretken jälkeen. 
Kiitos ystävät armaat seurasta!