5/10/2015

Kaupunkilaiset metsässä












Toisinaan extempore-ratkaisut ovat parhaimpia elämyksiä tuottavia. Viikonloppu ystävien kanssa, ihanien sellaisten. Ihanan innostuvien. Olimme miettineet, että olisi mukava olla ulkona, mutta sää näytti vähän huonolta. Kompromissiratkaisuna päätimme lähteä mökille paistamaan makkaraa, mutta matkalla yhtäkkiä päädyimmekin menemään luontopolulle, joka vei meidät laavulle nuotion ääreen. Yhtäkkisen päätöksen siivittäminä olimme liikenteessä rattaiden voimin, kantoliina unohtui lähtöhötäkässä kotiin. Huumorilla varustettuina pääsimme kivikoiden ja pitkospuiden yli myös rattaiden kanssa. Ja kaikenlisäksi kaksikuinen nukkui koko illan, kaiken rytkyttämisestä huolimatta tai juuri siitä johtuen. Inahdustakaan ei rattaista kuulunut koko matkan aikana, vaikka kuinka kiviin ja juurakoihin kärryt töyssähtelivät. Miehinen apu oli tarpeen, sillä pitkospuilla kulkeminen rattaiden kanssa vaati tarkkuutta ja voimaa, takarenkaat kun eivät puille sopineet, vaan niitä piti kannatella ilmassa ja eturenkaatkin juuri ja juuri, kieli keskellä suuta kuljettiin ainakin alkumatka, kunnes opittiin tekniikka. Ensi kerralla tiedämme varautua kantovälinein, matkanteko sujuu niin huomattavasti kätevämmin ja nopeammin. Uskomaton tunnelma oli hämärän hiipiessä metsään ja järvelle. Kesäillan tuntua ilmassa, vaikka lämmintä ei kovin ollutkaan. Lossimatka saareen, joutsen parin kohtaaminen öisellä järvellä, siipien lätinä veden pinnassa. Lintujen laulu, luonnon rauha.

Vaan kovin kaupunkilaiselta näyttää rattaiden meno metsässä. 

Vaan kylläpä maittoi uni tämän elämysretken jälkeen. 
Kiitos ystävät armaat seurasta! 


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä mieletön paikka! Kaiken hikoilemisen ja vaivan arvonen :)

      Poista
  2. Nyrölän laavu on kyllä huippu luontoretkikohde. Ollaan lasten kanssa siellä useita kertoja retkeilty. Sopivan lyhyt kävelymatka, joten pienetkin jalat jaksaa tepastella. :) Ja narulossi on ihan oma elämyksensä pienille retkeilijöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommillekin oli elämys, etenkin ensimmäisellä kerralla! :) Tykätään myös paikasta!

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)