Yksivuotias

Meidän vauva on yhtäkkiä ihan iso yksivuotias. Kävellä taapertaa ympäri taloa ihan vaan kävelemisen ilosta. Leikkii nukella ja harjoittelee palikkatornin rakentamista. Syö itse ja nukkuu ihan yömaitoa. Ulkonakin töpöttelee kumppareilla menemään, nyt kun vihdoin sopivat kirpparilta tulivat vastaan. Puistossa konttasi itse hiekkalaatikolta liukumäkeen ja halusi kokoajan uudestaan ja uudestaan laskemaan. Vähän alkaa olla ilmassa eroahdistusta, kun lyhyen kauppareissun ajan olin itkeskellyt äitin perään ja kaivannut selvästi. Ollaan oltu yli viikko päiväkodista lomalla, saa nähdä miten paluu sinne sujuu. Niin iso ja niin pieni. 

Olen ommellutkin, vaan kuvat on jäänyt vielä ottamatta, kun omia vaatteita on hankala yksinään kuvata. Omaa mekkoa lukuunottamatta on vähän tekeminen jumittanut, kun olen mieluummin nauttinut ajasta lapsen kanssa näinä muutamina lomapäivinä. Ensi viikolla jatkuu jälleen koulu. 

Kohta yhdeksänkuinen on hauskassa iässä. Konttaa vauhdilla paikasta toiseen, nousee aivan kaikkialle seisomaan, sellaisiinkin paikkoihin, missä on lähes mahdotonta pysyä pystyssä. Kaatuu, yrittää uudelleen ja uudelleen. Itkee epäonnistumisia ja silti yrittää. Nauraa onnistuessaan, nähdessään tuttuja ihmisiä, äidin tai isän tullessa kotiin. Tulee luokse ja roikkuu jalassa, haluaa syliin. Vilkuttelee ja poimii pinsettiotteella pölyjä lattialta. Kohta ysikuinen on ollut kipeänä, mutta silti ihmeen tyytyväisenä. Hän myös ilahtuu nähdessään kantoliinan ja nauraa päästessään selkään keikkumaan. Haluaa touhottaa itse ja olla silti lähellä. Kuluneen kuukauden aikana tahtoa on tullut huimasti lisää ja kiukkuakin on ilmassa. Mutta niin on ilonhetkiäkin, niin valtavan paljon. Mun vauva alkaa olla pieni lapsi! 

Tein tälle tytölle jälleen vaatteita. Tarkoitus oli ottaa niistä kuvia, vaan sainkin tallennettua tämän ilmeiden repertuaarin. Juuri kun kuluneella viikolla sain kuulla tyttömme olevan hyvin ilmeikäs puolivuotias. Enää ei epäilystäkään. 

Mustaa bodya olen etsinyt joka paikasta, vaan kaikki myyvät ei oota, joten oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Omasta reikäisestä paidasta ja liian pienestä kaavasta suurentamalla sain aikaan ihan hyvän kokoisen ja näköisen vaatteen. Mustia legginssejä kaipasi myös vaatevarasto ja samalla surautin nämä mustavalkoraitaiset. Aikamoisen tyylikäs tuli tytöstä. Joskus oon kuullu, ettei musta sovi vauvalle, mutta jotenkin mä vaan tykkään, että on mustaakin päällä välillä. 

Nyt alkaa olla seuraavan koon vaatekerta valmiina odottamassa, kun alkaa jäädä edelliset pieniksi. Hyvä on vaatetta ollakin aika paljon, nim. "Kolmas tai neljäs paita jo tänään päällä". 

Eilen teki mieli ommella. Teki mieli jotain väriä olohuoneeseen keltaisen lisäksi. Jostain tuli mieleen viirinauha ja päätin kokeilla sellaista. Kaivoin kaapista kangasjämät, leikkelin ja illalla vauvan nukkuessa ompelin. Oikein jaksoin silittää palat ennen kuin yhdistin nauhaan. Ja nauha on harmaata lakanakangasta, josta revin reunasta suikaletta ja senkin silitin vinonauhan tapaan. Tulihan tuosta väriä ja sirkusfiilistä, ehkä vähän liiaksikin. Ehkä sopisi lastenhuoneeseen, mutta kun sellaista ei erikseen ole, niin saa nyt vähän aikaa tuoda väriä tähän tilaan. Tuo tyttö on päättänyt olla iso, ei viihdy enää lattialla yksinään, tavarat kun karkeilee kokoajan eikä vielä pääse eteenpäin hakemaan niitä. Istumaan pitäis päästä ja siitä se ilo syntyykin. Tuossa se nojatuolissa tapitti, kun kuvia koneelle tallentelin. On se tainnut vähän puolessa vuodessa kasvaa, tuo pieni villatakki mahtui sille pienelle vauvalle joskus päälle. Nyt tuntuu, että se on ihan nuken kokoa. 

Viime päivinä vauva on oppinut kääntymään. Selältä vatsalleen. Vatsalta selälleenkin pääsee välillä. Myös lelujen maailma on auennut uudella tavalla, helistin heiluu kädessä vinhaa vauhtia ja tavarat pysyvät sormissa entistä pidempään. Muuten meillä eletään aika kaaoksessa - muutto on kesken. Saimme isomman asunnon. Rivarin pätkän omalla pihalla. Uutta eloa odotellessa. Ideoita pursuaa jo mielessä millaiseksi asunnon saa laitettua, kivat verhot ikkunaan ja kuvia seinille. Mukavaa päästä laittamaan kaikkea alusta! Ja ihanaa saada lisää tilaa! 

Tämä äiti on ollut vähän hitaamman puoleinen älyltään eikä ole monesti vielä antanut lapselleen leluja leikittäväksi. Vaan kylläpä iloa sai helistin aikaan. Aika kului joutuin niin äitillä kuin tytöllä. Tyttö ihmetteli ja pyöritteli lelua, kun se vihdoin pysyy kädessä. Ja viimein sai kunnolla suuhunsa, se kun on tavoite kaikessa toiminnassa kohta nelikuisella. Ja äiti viihtyi, kun seurasi vauvansa tekemisiä. Miten hienolta voikaan oman lapsensa kehitys tuntua! 

Hymyilevistä kasvoista

Tämä ihana löytö on jäänyt kuvaamatta aiemmin. Blogeja lukiessani olin haaveillut Aarikan vaunulelu-ukoista, kunnes kirpputorilla bongasin tämän puisen mobilen! Ostettavahan se oli, vaikka ei yhdellä tai kahdella kolikolla irronnutkaan matkaan. Ei kuitenkaan ollut nettihintoihin verrattavissa, joten ilahduin suuresti. Vauvakin on tätä jo tutkaillut kiinnostuneena, hymyilevät kasvot ovat nyt in. Ilmeisesti tämä on peräisin 70-luvulta, mutta näitä on myös myyty uusintaeränä. Tämä yksilö taitaa olla alkuperäinen, sen verran kuluneelta jo näyttää. Värit ovat haalistuneet, mutta tykkään tästä tällaisenaan, vaikka vaikea ei olisi vahvistaakaan värejä. 

Vauva on muutenkin innostunut hymyistä, äitiyspakkauksessa aikoinaan ollut hymyhelistin on saanut monia iloisia kiljahduksia ja silmät sirrilleen vieviä hymyjä aikaan. Hymyistä ovat saaneet osansa myös äiti ja iskä, niin kuin lähes kaikki ihmiset, jotka jaksavat jutella tytölle. Tytön mielestä paras keskusteluaika on aamulla auringon alkaessa nousta kuuden aikoihin. Voitte vaan kuvitella, ettei tämä äiti ole parasta juttuseuraa silloin. Hetken aikaa aina saakin vauva yrittää piristää mammaansa ennen kuin saa äidinkin hymyilemään. Mutta eipä edes siihen aikaan silmät unihiekkaa täynnä voi vauvalle myrtsiä naamaa näyttää, kun toinen niin ilosena ja virkeänä heräilee. Äitin kulta.

Huonojen unien jälkeen

Huonojen unien jälkeen osaa arvostaa kolmen tunnin nukkumista aivan uudella tavalla. Vaatii uskallusta nostaa saumuri (etenkin temppuileva sellainen) ja ompelukone pöydälle, sillä tekeminen voi keskeytyä milloin vain. Oman jaksamisen kannalta se on kuitenkin järkevää. Muutaman päivän jaksoin istua kotona mitään ihmeempiä tekemättä, sitten iski jo mökkihöperyys. Oli lähdettävä kaupungille ja alettava kässäilemään, että jaksaa nauttia vauva-arjesta. Kaapista löytyneistä ompelin itselleni testileggarit, kun vihdoin sain piirrettyä oman kokoisen leggarikaavan entisten kouluaikaisten taitojen ja Mallikelpoisen legginssiohjeen pohjalta. Olipa mukava palata ruostuneiden taitojen pariin kaavojen piirtämisen saralla, sitä kun tuli vaatetusompelija opintojen aikaan tehtyä ihan kyllästymiseen asti. Kässämessuilta ostamastani mustavalkoisesta merinovillasta tein lopulta itselleni tunikan, vaikka tarkoitus oli ommella vauvalle villahaalari. En kuitenkaan raaskinut, kun ihastuin kankaaseen niin paljon. Tekisipä mieleni tilata lisää, mutta kankaalla on kuitenkin hintaa, niin täytyy pohtia.. 

Huomasin myös, että vauvalle en ole ommellut vielä yhtään trikoista arkimekkoa ja päätin sellaista kokeilla. Kahdessa tunnissa sain aikaan kaksi mekkoa, ilman yhtäkään kertaa irronneita saumurin lankoja. Kaavatkin kerkesin samassa ajassa piirtää sopivan kokoisen bodyn pohjalta. Kankaita oli hiukan liian vähän ja helmat jäivät aika lyhyiksi, mutta eipä se vauvalla niin vaarallista ole. 

Meillä on myös vietetty ristiäisiä mummilassa. Juhlat sujuivat mukavasti ja olivat ihanat. Kaikki tärkeimmät (yhtä siskoa lukuunottamatta) pääsivät paikalle ilahduttamaan meitä vanhempia ja kenties myös tyttöä. Nimen päättäminen oli haastavaa, viimeisiin tunteihin asti pohdimme miehen kanssa ja lopulta päädyimme kuitenkin siihen, mitä olimme jo raskausaikana miettineet. 

Jonkinlainen päivärytmi näyttää muodostuneen pikku A:n päiviin mummilareissun jälkeen. Aamulla heräillään 8-10 välillä, sen jälkeen valveilla jutellaan ja tyttö on alkanut ihan kunnolla hymyilemään, noin tunnin verran jaksaa hyvin. Ennen kahtatoista mennään ekoille päiväunille, jotka kestävät aika tarkalleen kolme tuntia. Aamu-unien aikaan ollaan yleensä luuhattu kaupungilla, koululla syömässä tai kavereitten luona. Kahden ja kolmen välillä heräillään, syödään ja sen jälkeen taas tunti on hyvää jutteluaikaa, kunnes taas uni alkaa painaa silmiä. Ihmeellistä kyllä, parhaiten uni maittaa ulkohaalari päällä sisällä vaunuissa. Parvekkeella harvoin nukutaan kovin kauan, mutta unet onneksi jatkuvat, kun vaunut vetää sisälle. On ihanaa huomata, että osaa vähän jo arvioida milloin vauva on väsynyt ja milloin vain nälkäinen. Aiemmin tyttö näytti aina virkeältä ja saattoi valvoa vaikka kolme tuntia putkeen. Sen jälkeen nukahtaminen oli entistä vaikeampaa. Päivärytmin löytyminen helpottaa myös arjen suunnittelua. Taidankin suunnata nyt nauttimaan uniajasta!