valossa ja varjossa

Kohta yhdeksänkuinen on hauskassa iässä. Konttaa vauhdilla paikasta toiseen, nousee aivan kaikkialle seisomaan, sellaisiinkin paikkoihin, missä on lähes mahdotonta pysyä pystyssä. Kaatuu, yrittää uudelleen ja uudelleen. Itkee epäonnistumisia ja silti yrittää. Nauraa onnistuessaan, nähdessään tuttuja ihmisiä, äidin tai isän tullessa kotiin. Tulee luokse ja roikkuu jalassa, haluaa syliin. Vilkuttelee ja poimii pinsettiotteella pölyjä lattialta. Kohta ysikuinen on ollut kipeänä, mutta silti ihmeen tyytyväisenä. Hän myös ilahtuu nähdessään kantoliinan ja nauraa päästessään selkään keikkumaan. Haluaa touhottaa itse ja olla silti lähellä. Kuluneen kuukauden aikana tahtoa on tullut huimasti lisää ja kiukkuakin on ilmassa. Mutta niin on ilonhetkiäkin, niin valtavan paljon. Mun vauva alkaa olla pieni lapsi!