2/27/2015

Pallo paidan alla?









Koulukaverini sanoin, näyttää kuin paitani alla olisi pallo eikä mikään vauvamaha. Maha on tipahtanut alaspäin muutaman päivän sisällä ja on kuin tipahtamaisillaan kokonaan pois. Ehkä niin käykin pian. Huomenna on laskettu aika. 

Vielä nautin rauhallisista kahvihetkistä. Leipomisen lopputuloksista, joita vauvavieraita varten pakastimeen tein, mutta en raaski olla syömättä. Toivottavasti vauva syntyy pian, että vieraillekin jää jotain. Ohje täältä. Laitoin itse maitosuklaan tilalta Marianne-suklaata, sopii hyvin. En myöskään leiponut kuten ohjeessa, vaan pidin taikinaa vain hetken aikaa kylmässä ja sen jälkeen jaoin lusikalla valmiiksi pikkuleiviksi. Huomasin, että tärkeää on ettei paista liian kauan, n. 8 minuuttia riitti, jolloin jäävät sopivan kosteiksi omaan makuuni. Leipomisen iloa, jos joku innostuu ohjeesta! 



Äitiyslomapäivien puuhia














Olen ommellut.
Kastemekko odottaa pienen ensimmäistä juhlaa. Malli on mieheni isomummon käsintekemästä jo 100-vuotiaaksi ehtineestä perintömekosta peräisin, toiminut hyvin erikokoisilla lapsilla, kun on selästä kietaisumallinen. Yritin ottaa kuvaa, jossa näkyisi koko mekko, mutta ei oikein onnistunut, kun tuota helmaa on niin pitkästi. Kankaana Ompelun ihanuus -kaupasta tilattu puuvilla-pellavasekoite, tuollaista harvaa, hyvin laskeutuvaa - samantyylistä kuin hääpukuni aiemmin. Pellava on kankaista lempparini, jotenkin niin ihanan eläväistä. Mukavaa ommella ja kaunista katsella. Hihan suut rypytin kuminauhan avulla, etteivät kiristäisi niin paljon pieniä käsivarsia. Nauhalle on paikka edessä napinlävissä, mutta nyt kietaisuosat solmittuina, kun muuten näyttää käyttämättömänä hassulta. Saa nähdä päätyykö käyttöömme tämä mekko vai alkuperäinen perintökalleus, mikäli se on vapaana ristiäisviikonloppunamme. 


Äitiyspakkauksen makuupussi on siskoni vanha, vuodelta -93. Sen näköinen, että on käytetty moneen otteeseen. Sisällä tahroja, päällikangas oli rispaantunut. Vetoketjun vedin ihanan kulunut. Sisko aikoi ensin säästää, mutta kun kuuli, kuinka kärsinyt pussi oli, lupasi ommeltavakseni. Päälleen pussi sai Marimekon Kompotti-kangasta, tilkuista koottua. Tilkut sain tehtaanmyymälässä kesätöissä olleen pikkuveljeni lahjoituksena minulle. Kasa koostui vinoon leikatuista patakintaan kappaleista. Ensin suunnittelin tilkkupeittoa, kunnes päädyin siihen, että peittoja meillä jo riittää. Ompelupäivänäni sitte sain idean. Kangas sopisi täydellisesti makuupussin vetoketjun väriin, se kun oli tuottanut minulle jo lähes harmaita hiuksia. Tähän mennessä pussi on toiminut vanhan koulutuolin selkänojan pehmusteena, saa nähdä mitä keksin tilalle, kun pussi pääsee omaan tarkoitukseensa. Päivä päivältä ihastun tähän yhä enemmän. 









2/26/2015













Vielä muistoja. Kesäisiä, syksyisiä. Talven keskellä lämmössä meren rannalla. Näitä värejä kaipaan jo tämän talven keskelle. Onneksi kevät jo pilkahtelee aurinkoisina päivinä ja valo lisääntyy hetki hetkeltä. Kesä ja syksy ovat edessä! 











Olen kuluttanut viimeisiä (toivottavasti) päiviä ilman vauvaa selaamalla teettämättömiä kuvia muutaman vuoden ajalta. Teetettävää kertyi, lähes 700 kuvaa kolahtaa postista lähipäivinä. Väliin mahtuivat lukiovuodet, ylioppilasjuhlat, muutto kotoa, opiskeluvuosia, kihlautuminen, häät, raskausaikaa. Paljon tapahtumia. Paljon muistoja. 

Yllä kuvia muutamilta Lapin reissuilta rakkaalta mökiltä. Alkukesän lämmöstä, lähes yötöntä yötä ja elokuun lopun syksyistä maisemaa. Tunturin laelta ja joen rannasta. Ensimmäinen saamani kala ja riemu siitä. Näihin maisemiin palaan jälleen alkukesästä, tällä kertaa vauva mukanani. 

Onneksi on kamera ja vähän taitoa kuvata, niin monet muistot unohtuisivat tai ainakin haalistuisivat ilman näitä monituisia tallennuksia hetkistä. 

2/23/2015

Lomalaisten hidas aamu









Kolme lomalaista: äitiyslomalainen, inttimies ja inttimiehen hiihtolomalla oleva sisko. Aamulla toiveissamme oli lähteä valmiille aamupalalle, mutta paikka johon olisimme menneet olikin kiinni, joten päätimme järjestää sen sijaan kotibrunssin. Olipa mukava istua rauhassa aurinkoisessa keittiössä, jutella ja nauraa. Syödä niin kauan ja paljon kuin hyvältä tuntui. Hyvässä seurassa. Patonkia, croissantteja, viinirypäleitä, karjalanpiirakoita, kaakaota, smoothieta, appelsiinimehua (aamujen parasta antia!), vanukkaita, viilejä.... mitähän kaikkea muuta vielä. Kenties viimeistä kertaa yhdessä aamupalalla ennen vauvan syntymää. Kenties viimeisiä rauhallisia aamuhetkiä. Alkaa olla olo, että nyt jos koskaan. Täytyy käydä syömässä ulkona, kahdestaan lenkillä, saunoa, teettää valokuvat paperille, ommella... Kaikkea mitä, en ehkä kohta enää ehdi tai viitsi. Ja siltikään mitään en saa aloitettua, koska entä jos jääkin kesken, en ehdikään saada valmiiksi ja siivota sotkujani. 

On jo odottava olo, jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Viisi yötä laskettuun aikaan. Samalla kertaa niiin paljon ja niin vähän. 

2/20/2015






Olen lomaillut enkä ehtinyt koneen äärelle. Mies vannoi sotilasvalansa. Minä seisoin, ihmettelin sitä määrää sotilaita. Täsmällisyyttä. Ja viimeiseksi söin vielä munkin niin kuin asiaan kuuluu. Maistupa makosalta ja ennen kaikkea olipa mukava saada sotamies kotiin lomille. 

2/10/2015

Kun keho muuttuu





Muuttuvassa tilanteessa. Yhtäkkiä tai ei edes niin yhtäkkiä, vaan hiljalleen, päivä kerrallaan ulkonäköni on muuttunut. Samoin kuin oloni tai ainakin fiilikseni tämän mahan suhteen. Toisinaan olo on suuri ja mahtava, toisinaan vain suuri. Toisinaan ei ollenkaan suuri. Vaikka senteissä ja kiloissa koko ei päivittäin muutukaan, mieli muuttuu siitä huolimatta. Ei ole aina helppoa huomata, että tuokaan lempivaate ei enää mahdu päälle tai että mikään entisessä elämässä kivalta näyttänyt vaate ei enää näytäkään siltä kuin luulin. Olo on hetkittäin todella kömpelö, enää en taivu lattialle ihan kamalan kätevästi. Kengännauhojen sitominen alkaa tuntua tukalalta, apua siihen on helpompi pyytää kuin itse vaivautua..

Kohta tämä muuttuva olotila on ohi, vaikka keho ei omanlaiseksi koskaan ehkä palaudukaan. Ainakin saamani arvet jäävät haalistumaan, mutta olemaan kuitenkin. Jäänköhän kuitenkin kaipaamaan mahaa ja vauvan liikkeitä? Niin ovat monet ainakin kertoneet tapahtuneen. Kehoni on kuitenkin tehnyt uskomatonta työtä, jota olen saanut päivä päivältä yhä uudestaan ihmetellä.