2/10/2015

Kun keho muuttuu





Muuttuvassa tilanteessa. Yhtäkkiä tai ei edes niin yhtäkkiä, vaan hiljalleen, päivä kerrallaan ulkonäköni on muuttunut. Samoin kuin oloni tai ainakin fiilikseni tämän mahan suhteen. Toisinaan olo on suuri ja mahtava, toisinaan vain suuri. Toisinaan ei ollenkaan suuri. Vaikka senteissä ja kiloissa koko ei päivittäin muutukaan, mieli muuttuu siitä huolimatta. Ei ole aina helppoa huomata, että tuokaan lempivaate ei enää mahdu päälle tai että mikään entisessä elämässä kivalta näyttänyt vaate ei enää näytäkään siltä kuin luulin. Olo on hetkittäin todella kömpelö, enää en taivu lattialle ihan kamalan kätevästi. Kengännauhojen sitominen alkaa tuntua tukalalta, apua siihen on helpompi pyytää kuin itse vaivautua..

Kohta tämä muuttuva olotila on ohi, vaikka keho ei omanlaiseksi koskaan ehkä palaudukaan. Ainakin saamani arvet jäävät haalistumaan, mutta olemaan kuitenkin. Jäänköhän kuitenkin kaipaamaan mahaa ja vauvan liikkeitä? Niin ovat monet ainakin kertoneet tapahtuneen. Kehoni on kuitenkin tehnyt uskomatonta työtä, jota olen saanut päivä päivältä yhä uudestaan ihmetellä.



4 kommenttia:

  1. Ihan normaalia, että raskaus ja muuttuva kroppa herättää monenlaisia tunteita. :) Minä en kaipaa mahaa, vaikka pidin itseäni kauniina sen kanssa. Potkujen jakelija on paljon kivempi mahan tällö puolen, mutta huomasin kyllä kuulostelevani liikkeitä muka synnytyksen jälkeenkin, ennen kuin muistin että ei se vauva enää ole siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalia se onneksi onkin, vaikka välillä ahdistavaakin, kun haluaisi nauttia olostaan tämän mahan kanssa, muttei joka hetki osaakaan. Ja etenkin ero siihen kuvitelmaan, mikä itselläni ainakin oli raskaana olemisen ihanuudesta on ollut huima :D minusta kun muiden raskausmahat ovat aina olleet kauniita, niin kuvittelin omanikin tuntuvan aina sellaiselta - onneksi se suurimmaksi osaksi on siltä tuntunutkin. :) Ja liikkeiden kanssa varmasti käykin noin! Etenkin kun mahalaukku saa jälleen tilaa, alan varmaan kuvitella vauvan liikkuvan jos on ilmaa mahassa :D

      Poistin muuten vahingossa sen sun aiemman kommentin villatakkipostaukseen, alkukankeutta vielä tämän bloggerin käyttämisessä puhelimella.. Kiitos kuitenkin kommentista!

      Poista
  2. Luulin, että en ollut lähettänytkään sitä. Hyvä, että tuli perille! Millä objektiivillä kuvaat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiassa sisällä Nikon AF Nikkor 50mm 1.8 valovoimasella linssillä, välillä myös ihan peruskittilinssillä 18-55mm, jos valo riittää sille, se kun ei mikään tehokas ole. Kesällä sitten pidemmät putket käyttöön ulkona. :)

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)