3/18/2018

Kevään tuntua mekossa



Eilisiltana mietin, etten ole pitkään aikaan nähnyt ystäviä ihan rauhassa, ilman lapsia, niin että lauseet ehtisi sanoa loppuun ja kahvin juoda jäähtymättä. Aamulla heräsin lasten kanssa ja muistin, että olimme ystävän kanssa puhuneet pop up -kaupasta, joka olisi viikonlopun ajan kaupungissa. Pakkasin kimpsut kassiin (neuletyönkin, jos vaikka kahvilla pikaisesti piipahtaisimme) ja hyppäsin ystävän kyytiin. Pop upit kierreltyämme totesimme, että kyllä se nyt on kahvin paikka ja etsimme aukiolevaa kahvilaa. Kovin montaa paikkaa ei ollut auki sunnuntaina aamupäivällä, mutta onneksi yksi ihana riitti. Kahvin, mokkapalan ja tuorepuuron kera kiertelin viimeiseen soppeen ja löysin rauhallisen oman huoneen meidän aamukahvihetkeen. Nautiskelimme niin herkuista kuin kahvilamiljööstä varmaan ihan yhtä paljon. Ja ennen kaikkea rauhassa, ihan ilman kiirettä. Olipa virkistävää istuskella vain itsestään huolehtien. 

Koska kahvilan huone oli niin ihana ja vähän sivussa muista kahvittelijoista, pyysin ystävää nappaamaan pari kuvaa uudesta mekostani. Pari viikkoa sitten Facebookin ompeluryhmään tuli myyntiin trikoita, joista yksi oli tämä kauan haaveilemani Noshin keltavalkoinen Kide-kangas. Nappasin sen itselleni ja ompelin tämän viikon ompelukurssi-illassa mekoksi itselleni. Muokkasin aiemmin talvella omia peruskaavoja paremmin istuviksi, nyt tuntuu aika toimivalta tämäkin kaava. Saumoihin lisäsin taskut, hihat tein puolipitkinä, niin menee kesälläkin kivasti. Ihanasti tuntui jo keväältä tämä mekko päällä! Alunperin oli tarkoitus laittaa helmaan kuminauha, mutta tämä onkin aika kiva näin. 

Nyt rentoutuneena uuteen viikkoon! 

2 kommenttia:

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)