Jokunen aika sitten valmistui ystävälle tämä rusettipanta. Olihan se kuvattava omassa päässä ja vähän alkoi tehdä mieli samanmoista sotkunutturapäivän piristystä. Saa nähdä vieläkö joskus itsellenikin väsään. 

Meillä eletään lapsiperhearkea tavallisimmillaan, sairastaen. Jossain välissä kerkesin jo ommellakin, mutta eipä niitä uusia vaatteita viitsi lapselle pukea kuvaamista varten, kun tauti vaivaa. Jospa tämä inhottavin tauti maan päällä ei olisikaan tautia vaan jotain tuon tytön omaa. Ensi viikolla pitäis tän äidin kuitenkin selvitä ruotsia opiskelemaan koulun penkille ja terveenä se olisi aika paljon helpompaa. On se aurinko kuitenkin joskus paistanut, vaikka tämä aamu aika ankea olikin. 

Aamukahvipuuhat. Toissailtana instassa törmäsin kuvaan, josta muistin omistavani lasten kangaspuut. Melkein oli sängystä noustava varastoon penkomaan, mutta maltoin aamuun. Löytyivät ja kaikki osat vielä tallella. Tytön päiväunien ja leikkihetkien aikaan mittasin loimen, pistelin pirtaan ja tein kaikki muutkin vaiheet mitä asiaan kuuluu, termit on vähän hakusessa. Siinä se nyt on, kolmemetrinen loimi villasta ja aloitettu kenties huivin tekele. Leveyttähän tällä ei huimasti ole, parikymmentä senttiä nippa nappa. Vaan ehkä tästä tytölle vielä saadaan huivi aikaiseksi tai jos tosi pitkän jaksan kutoa niin voishan se mennä aikuisenkin kaulassa. Se varsinainen inspiraation kohde on kuitenkin jonkinlaisen raanun kutominen seinälle kuvioden tähän tyyliin. 

(Jos joku haluaa ryhtyä samaan puuhaan niin täältä löytyy hyvät ohjeet.)

Viikonlopun ilot ja värit ikuistettuina. Ihan läheltä löytyi ihana metsäpolku järven rannasta kiemurtelemasta. Tyttö selässä keikkumassa ja ystävät vieressä kulkemassa ei voi olla kuin onnellinen. Selkäreppusidonta vielä vähän opettelun asteella ja tytön sopeutuminen liinailuun kesken, mutta se helppous. Olis jäänyt metsäpolkukin löytämättä ilman kantamismahdollisuutta. Kiitos ystävät! 

Kummitytölle reppu synttärilahjaksi. Päiväkodin aloittajan tärkeä oma varuste. Tän tekijän ensimmäisiä ellei jopa ensimmäinen applikointi, ihmeen siisti tuli! 

Mummolarattaiden tuunaus. Työntöaisan pehmusteisiin nahkapäälliset. Aika paljon mukavammat työnnettävät kuin entisessä kunnossa. Renkaan paikkasin jo viime reissulla ukin avustuksella. Tein näistä vetskarilla kiinnitettävät, hankalin osuus koko hommassa tuo vetimien pujottaminen. Onneksi sitäkin on harjoiteltu ammattikouluaikoina, kun metrivetoketjua käytettiin. Hyötyä tästäkin taidosta. Siistiytyi kerralla rattaitten ulkonäkö.

Jos joskus on onnea pikasella kirpputorikäynnillä niin tänään! Aito Papu-pipo 30 sentillä! En voi ehkä uskoa todeksi. Siellä se sekaisella pöydällä oli, rusetti auenneena. Kädet kävi nopeemmin kun ajatus. Kassalle oli mentävä äkkiä, ettei pipo vaan katoaisi käsistä. Vähän se on iso, vaan onneksi tyttö kasvaa.