Metsäretkellä yksin

Toisinaan suunnitelmat eivät suju niin kuin luulisi. Aamulla lähdin ulos lasten kanssa, vauva liinassa ja isompi pulkassa. Ajattelin, että pääsemme näin metsään ja järven jäälle kävelemään. Isompi ei kuitenkaan halunnut istua pulkassa, vaan kävellä eli tutkia jokaisen lumikökkäreen, kuunnella lintujen laulua, hyppiä penkkoihin ja muuta lasta kiinnostavaa. Ei siinä muuta ongelmaa kuin että muutaman sadan metrin matka kesti lähes tunnin. Minulla oli jo kylmä, vauva ei nukkunut liinassa ja taaperokin alkoi väsyä. Metsään asti ei siis selvitty. Pettymystä niellen päädyttiin kotiin. Vauva nukahti rattaisiin ja isompikin pääsi päiväunille. Sain sanottua ääneen, että harmitti pieleen mennyt retki ja loppujen lopuksi lähdin uudelle retkelle metsään yksin. Aurinko paistoi yhä. Termarissa kahvit ja pussissa pullat. Mikä hiljaisuus, olla vain ilman kenenkään vaatimuksia hetki. Muistaa, että olen muutakin kuin äiti. Yritän muistaa useamminkin. Että oikeastaan parempi, ettei se aamun retki onnistunutkaan.