Terapiaompeluita

Tämä äiti on kaivannut omaa aikaa, mutta ei kuitenkaan ole osannut ottaa ja lähteä oikein mihinkään. Reilu viikko sitten lähdin kuitenkin ompelulaneille, tällä kertaa vauvan kanssa. Ajattelin, että vaikken mitään saisi aikaan, piristäisi kuitenkin käydä kotipihan ulkopuolella. Ja piristikin! 

Kangasvarastoni on ollut jo pitkään hupenemaan päin, joten ensin kävin ostamassa tuota oranssia, tummaksi okraksikin nimitettävää trikoota ja okraa villakangasta (tästä lisää myöhemmin) paikallisesta kangaskaupasta. Laneilla päätin käyttää ajan kankaiden leikkaamiseen ja ommella mitä ehdin. Lopulta ompeluhetki jäi lyhyeksi, mutta jatkoin sitten kotona pienissä pätkissä. Mustavalkoiset legginssit sain kuin sainkin tehtyä pienestä kangaspalasta, joka ei millään meinannut riittää. Lopulta lahkeenresorit tein neljästä tai viidestä palasta, mutta saumat jäivät onneksi kaikki piiloon. Kannatti yrittää! Legginssien kaavana Ottobren Ruusunpuna koossa 86, vähän on leveät vielä tytölle nämä. 

Tämän mekkokankaan löysin kirpputorilta! Juuri hyvänmallinen pala tytön mekkoon eikä montaa euroa maksanut. Tykkään tuhota kankaat kerralla loppuun, tästä ei paljon hukkapalaa jäänyt ja niistäkin taidan saada vielä vauvalle mekon tehtyä. Mekon kaavana käytin Noshin paitakaavaa koossa 92 cm. Hartiat tässä on liian leveät meidän kapealle tytölle, taidan ehkä vielä pienentää, jos jaksan. Pääntien käänsin framilonin avulla, toimiva tapa tämäkin!  Kankaiden ostaminen ja käyttäminen on aika kiinnostavia asioita. Toiset säästelevät kaapeissa ikuisuuden ennen kuin raaskivat leikellä vaatteiksi. Minä taas kuulun niihin, jotka heittävät kankaan heti ostettuaan pesuun ja kuivaavat viimeiset kosteudet silitysraudalla, kun eivät raaski odottaa pääsevänsä ompelemaan. Malttamaton tässäkin asiassa. 

Kettupaita on samalla Noshin paitakaavalla ommeltu. Kettukuva on Pia Westerholmin silityskuva. Ohjeet kuvan kiinnittämiseen olivat yksinkertaiset, mutta jotain tässä kuitenkin taisi mennä pieleen, kun kuvasta tuli tuollainen rakeinen ja valmiiksi kuluneen näköinen. Ehkä tämä kotipaitana kuitenkin menee. 

Taskumekko <3 Voisin ommella näitä vaikka kuinka paljon, jos ompelu ei olisi niin vaikeaa. Yksi mekko meni jo ihan pilalle, kun saumurilla taskua yritin moneen otteeseen korjata, mutta en vaan onnistunut siinä mitenkään. Tämän mekon taskut kokosin ensin ompelukoneella ja huolittelin lopuksi saumurilla. Näin taidan tehdä tästä eteenpäin aina. Tämä väri ja nahka, tykkään! 

Vauvakin sai omat paikkalegginssit. Keltainen kangas on kierrätetty omasta paidastani, paikat samaa tummaa okraa trikoota kuin puolet näistä muistakin vaatteista. Aika hyvin sain kankaan käytettyä, metrin verran sitä ostin ja reilut kolme vaatetta tehtynä jo. Nämäkin Ruusunpuna -kaavalla, koossa 56 cm. 

Ompelu on kyllä jännä juttu. Vaikka tuntuu, että on väsynyt eikä muka väsyneenä pitäisi jaksaa tehdä mitään, niin ommella on vaan pakko. Ja sitten kun ompelee, tuntee jotain outoa syyllisyyttä, siitä että väsyneenä käyttää aikaansa sellaiseen. Ehkä väsymystäkin on erilaista, henkistä ja fyysistä. Henkiseen väsymykseen ompelu on parasta unta.Ihanaa saada jotain näkyvää aikaan jatkuvan tiskin, pyykin, leikkimisen ja ruokkimisen keskellä. Aloittaa ja lopettaa. Saada valmiiksi. Ehkä ei kannata syyllistyä, vaan olla onnellinen omasta harrastuksesta.