3/15/2017

Villaliinan ihanuus







Kauneutta kerrassaan! Tätä tyttöä on kannettu aika paljon. Synnärillä sidoin jo ensi kertaa liinaan. Kun tehoaikojen jälkeen tuntui ihanalta olla kotona ja pitää vauvaa lähellä, oli liina siihen hyvä väline. Masuvaivojen pahimpaan aikaan uni tuli helpoiten pystyasennossa. Ihan pikkuvauva-aikaan meillä käytössä ollut liina alkoi kuitenkin jäädä ohueksi, joten myin sen ja ostin tilalle nykyiseen käyttöön sopivamman. Facebookin Kantovälinekirppis onkin tullut lähiaikoina tutuksi! Suosittelen sitä lämpimästi liina- ja reppuostoksiin. Liinat on siitä käteviä, että hinta pysyy yleensä aika hyvin kohdillaan, tähän mennessä olen lähes aina myynyt meillä käytössä olleet samalla hintaa kuin ne aikanaan olen ostanut. Käytetyt liinat on myös valmiiksi ihanan pehmoisia. Tämä käsinkudottu liina oli myynnissä jo aiemmin kertaalleen ja silloin jo meinasin sen ostaa. Lopulta kuitenkin jäi miettimään värin sopivuutta ja passasin kaupat. Kun tämä lopulta ilmaantui uudestaan myyntiin, oli pakko ostaa samantien. Niin paljon oli jäänyt mietityttämään.

Ja ihana se on! Nimeltään liina on Iltaruskon Usva. Ihan on nimensä veroinen. Taivaan värit auringonlaskun aikaan. Aiemminkin meillä on ollut käytössä villaliina, mutta tämä on vielä ihan omaa luokkaansa. Kuteena on Dropsin Alpaca Silk -lankaa, joka on todella pehmeää ja ihanan lämmintä. Niskakipuilevana ihmisenä liina lämmittää eikä kipeytä hartioita ollenkaan. Villa on ihanaa, kaikissa muodoissaan. Ja ne värit, ei ne ihan omimmat ole, mutta tykkään tästä silti! 

4 kommenttia:

  1. Ihana liina ja ihana pieni siellä sisällä.
    Minua houkuttais kokeilla liinaa kesällä syntyvän vauvan kanssa. Oppiskohon tällainen vanha mamma vielä sitä käytttämään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti oppii! :) Youtubesta löytyy hyviä opastusvideoita paljon ja asuinpaikasta riippuen saa myös opastusta aika hyvin. Alkuun pääsee ihan yhden sidonnan opettelulla. :) Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan! On myös olemassa erilaisia kantovälinelainaamoita, mistä voi vuokrata liinoja ja kantoreppuja edullisesti, jos ei halua sijoittaa kovin paljon rahaa tietämättä tykkääkö kantamisesta. :)

      Poista
  2. Hei! Tiedätkö missä tätä liinaa myydään uutena? T. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei missään, kun on tosiaan käsinkudottu, alunperin kutojan itselleen tekemä liina. Jos liinat kiinnostavat, kannattaa tosiaan liittyä tuonne Kantovälinekirppis -ryhmään Facebookiin. Ehdin itsekin jo tämän siellä myymään, kun löysin meille sopivamman värisen lähes vastaavan tilalle.

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)