Kierrätysompelua - röyhelöpaidasta nelikuisen housuiksi

Nelikuinen on muuttunut yhtäkkiä isoksi vauvaksi. Ei kooltaan, omilla käyrillään miinuksilla hidastelee, mutta taidoiltaan. Kääntyy selältä mahalleen hetkessä, päristelee, juttelee paljon, nauraa käkättää entistä useammin maailman ihaninta vauvanaurua. Ottaa leluja käteen, alkaa ymmärtää kokoajan entistä enemmän. Jaksaa valvoa jo hurjan paljon pidempiä aikoja kuin aiemmin. Ja on se sen verran kokoakin kasvanut, että pienimmät housut alkavat jäädä pieniksi. Joten ompelupuuhiin oli ryhdyttävä.

Hihaton, kivaa kangasta oleva röyhelötoppi kirppikseltä eurolla. Odotteli kaapissa puolisen vuotta, kunnes totaalinen housupula iski nelikuisen vaatevarantoja tonkiessa ja päätin ottaa ratkojan käteen vihdoinkin. Röyhelöt irti paidasta, kaava kankaalle ja leikkuuhommiin. Kaavana käytin jälleen kivaksi todettua Muita ihania -blogin housukaavaa. Samalla leikkasin myös kahdet muutkin housut, niistä ei tullut vaan otettua kuvaa. Näitten housujen resorin napsin irti vauvan paidan helmasta, paita kun oli epäonnisesti aivan liian pienellä kaula-aukolla varustettu ja lähes pitämättömäksi jäänyt. Paitakankaat taitavat päätyä myös johonkin muuhun ompeluprojektiin. Kivat pökät näistä tuli! Lähes aina tykkään kierrätysompelujutuista, niitä pitäisikin tehdä enemmän. Säästäisi rahaakin huomattavasti, kankaat kun ei mitään halpoja nykypäivänä ole. 

Sylva -huutis

Facebookissa järjestetään keskiviikkona 15.2 Saumanvara -ompeluryhmän hyväntekeväisyyshuutokauppa Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi. Jo viime syksynä suunnittelin ompelevani jotain hyväntekeväisyyshuutokauppaan, mutta vauva syntyi juuri niihin aikoihin, kun olisi pitänyt postitella ompeluksia, niin en saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin syksyllä leikatun hupparin valmiiksi. Ensin emmin jättäisinkö sittenkin itselle, sen jälkeen meinasi itsekriittisyys iskeä, mutta lopulta päätin rohkaistua. Vaaleanpunainen ei oikein ole meidän väri, mutta uskoisin sen iskevän suurimpaan osaan huutajia kuitenkin hyvin. Huppari on n. kokoa 86-92 cm. Tarkemmat tiedot löytyvät Facebook -ryhmästä. Nyt kaikki huutamaan itselle uniikkeja vaatteita ja auttamaan samalla! 

Huopatöppöset vauvalle

Ennen joulua havahduin, ettei meidän pienellä vauvalla ole kunnon lämmikettä jalkoihin villasukkien päälle laitettavaksi. Pienellä on vielä varsin palelevat varpaat, joten töppösille oli tarve. Hupsistarallaan joulukalentereita selatessani ihastuin uudelleen Terhin tytölleen tekemiin töppösiin ja päätin saada itsekin töppöset tehtyä. Lopulta näistä tossukoista tuli varsin samannäköiset,vaikka en enää tehdessä edes muistanut millaiset alkuperäiset olivat. Varren lankakin on sattumoisin samaa, sillä näitä varten ostamani merinovillalanka oli ihan eri väristä valkoista kuin huopuva lanka, joten jäi sitten kokonaan käyttämättä.. 

Virkkasin Novitan Huopasesta töppösosan Me piipertäjät -blogin ohjeen mukaan. Huovutin tossukat koneessa ennen varsien tekemistä, sillä halusin varsista joustavan, jotta tossut pysyisivät hyvin jalassa niin kantoliinassa kuin rattaiden kopassa vauvan potkiessa jalkojaan. Varret neuloin Novitan Woolista ja ompelin kiinni töppösiin käsin. Toimivat ja lämpimät tuli näistä huopikkaista. 

Uuden viikon iloja

Uusi viikko, arki. Meiän rytmi on kääntynyt aika myöhäiseksi, tänään herättiin vasta puoli kymmenen aikoihin. Aamupalan jälkeen lähdettiin puistoon, mutta muut puistoilijat olivat jo lähdössä kotiin. Kiikuttiin sitten isomman tytön kanssa kahdestaan, pelleiltiin ja nautittiin auringosta. Pienempi nukkui aamu-uniaan. Nyt on tullut ihan tavaksi lähteä joka aamu ulkoilemaan, niin vauva varmasti nukkuu edes yhdet vähän pidemmät unet. Esikoisen neuvolakortista luin, että kolmikuisella on hyvä unirytmi. Nyt tuntuu, että ainoastaan aamujen osalta osaan edes vähän ennakoida. Unien määrästäkään en osaa sanoa juuta enkä jaata, muuta kuin että aika lyhyitä pätkiä nukkuu. Ehkä kolmesti, neljästi, viidesti. Jotain sinne päin. Kolmikuinen on kuitenkin iloinen vauveli. Nauttii jo leluista, hymyilee ja käkättää ihanaa vauvanaurua. Ilahduttaa meitä kaikkia joka päivä olemassaolollaan. 

Muutama päivä sitten hain varastosta valkoiseksi maalatun oksan, leikkelin ja solmin villakudetta siitä roikkumaan. Tein hakuja pinterestissä makrameen maailmoissa ja aloin harjoitella solmimista. Solmin ja purin ja solmin. Kivaa puuhaa, solmia solmu siellä, solmu täällä. Voi jättää kesken siivoamatta jälkiään. Leveämmän tuosta olisi voinut tehdä, mutta ilahduttaa se näinkin. Ehkä jatkan sitä joskus, ehkä en. Tauluseinällekin saapui uutta. Karttajuliste kotikaupungista. Tykkään ja taisi tykätä aika moni muukin, kun muutamissa minuuteissa nämä taidettiin Harjun paperista loppuun myydä. 

Terapiaompeluita

Tämä äiti on kaivannut omaa aikaa, mutta ei kuitenkaan ole osannut ottaa ja lähteä oikein mihinkään. Reilu viikko sitten lähdin kuitenkin ompelulaneille, tällä kertaa vauvan kanssa. Ajattelin, että vaikken mitään saisi aikaan, piristäisi kuitenkin käydä kotipihan ulkopuolella. Ja piristikin! 

Kangasvarastoni on ollut jo pitkään hupenemaan päin, joten ensin kävin ostamassa tuota oranssia, tummaksi okraksikin nimitettävää trikoota ja okraa villakangasta (tästä lisää myöhemmin) paikallisesta kangaskaupasta. Laneilla päätin käyttää ajan kankaiden leikkaamiseen ja ommella mitä ehdin. Lopulta ompeluhetki jäi lyhyeksi, mutta jatkoin sitten kotona pienissä pätkissä. Mustavalkoiset legginssit sain kuin sainkin tehtyä pienestä kangaspalasta, joka ei millään meinannut riittää. Lopulta lahkeenresorit tein neljästä tai viidestä palasta, mutta saumat jäivät onneksi kaikki piiloon. Kannatti yrittää! Legginssien kaavana Ottobren Ruusunpuna koossa 86, vähän on leveät vielä tytölle nämä. 

Tämän mekkokankaan löysin kirpputorilta! Juuri hyvänmallinen pala tytön mekkoon eikä montaa euroa maksanut. Tykkään tuhota kankaat kerralla loppuun, tästä ei paljon hukkapalaa jäänyt ja niistäkin taidan saada vielä vauvalle mekon tehtyä. Mekon kaavana käytin Noshin paitakaavaa koossa 92 cm. Hartiat tässä on liian leveät meidän kapealle tytölle, taidan ehkä vielä pienentää, jos jaksan. Pääntien käänsin framilonin avulla, toimiva tapa tämäkin!  Kankaiden ostaminen ja käyttäminen on aika kiinnostavia asioita. Toiset säästelevät kaapeissa ikuisuuden ennen kuin raaskivat leikellä vaatteiksi. Minä taas kuulun niihin, jotka heittävät kankaan heti ostettuaan pesuun ja kuivaavat viimeiset kosteudet silitysraudalla, kun eivät raaski odottaa pääsevänsä ompelemaan. Malttamaton tässäkin asiassa. 

Kettupaita on samalla Noshin paitakaavalla ommeltu. Kettukuva on Pia Westerholmin silityskuva. Ohjeet kuvan kiinnittämiseen olivat yksinkertaiset, mutta jotain tässä kuitenkin taisi mennä pieleen, kun kuvasta tuli tuollainen rakeinen ja valmiiksi kuluneen näköinen. Ehkä tämä kotipaitana kuitenkin menee. 

Taskumekko <3 Voisin ommella näitä vaikka kuinka paljon, jos ompelu ei olisi niin vaikeaa. Yksi mekko meni jo ihan pilalle, kun saumurilla taskua yritin moneen otteeseen korjata, mutta en vaan onnistunut siinä mitenkään. Tämän mekon taskut kokosin ensin ompelukoneella ja huolittelin lopuksi saumurilla. Näin taidan tehdä tästä eteenpäin aina. Tämä väri ja nahka, tykkään! 

Vauvakin sai omat paikkalegginssit. Keltainen kangas on kierrätetty omasta paidastani, paikat samaa tummaa okraa trikoota kuin puolet näistä muistakin vaatteista. Aika hyvin sain kankaan käytettyä, metrin verran sitä ostin ja reilut kolme vaatetta tehtynä jo. Nämäkin Ruusunpuna -kaavalla, koossa 56 cm. 

Ompelu on kyllä jännä juttu. Vaikka tuntuu, että on väsynyt eikä muka väsyneenä pitäisi jaksaa tehdä mitään, niin ommella on vaan pakko. Ja sitten kun ompelee, tuntee jotain outoa syyllisyyttä, siitä että väsyneenä käyttää aikaansa sellaiseen. Ehkä väsymystäkin on erilaista, henkistä ja fyysistä. Henkiseen väsymykseen ompelu on parasta unta.Ihanaa saada jotain näkyvää aikaan jatkuvan tiskin, pyykin, leikkimisen ja ruokkimisen keskellä. Aloittaa ja lopettaa. Saada valmiiksi. Ehkä ei kannata syyllistyä, vaan olla onnellinen omasta harrastuksesta. 

Metsäretkellä yksin

Toisinaan suunnitelmat eivät suju niin kuin luulisi. Aamulla lähdin ulos lasten kanssa, vauva liinassa ja isompi pulkassa. Ajattelin, että pääsemme näin metsään ja järven jäälle kävelemään. Isompi ei kuitenkaan halunnut istua pulkassa, vaan kävellä eli tutkia jokaisen lumikökkäreen, kuunnella lintujen laulua, hyppiä penkkoihin ja muuta lasta kiinnostavaa. Ei siinä muuta ongelmaa kuin että muutaman sadan metrin matka kesti lähes tunnin. Minulla oli jo kylmä, vauva ei nukkunut liinassa ja taaperokin alkoi väsyä. Metsään asti ei siis selvitty. Pettymystä niellen päädyttiin kotiin. Vauva nukahti rattaisiin ja isompikin pääsi päiväunille. Sain sanottua ääneen, että harmitti pieleen mennyt retki ja loppujen lopuksi lähdin uudelle retkelle metsään yksin. Aurinko paistoi yhä. Termarissa kahvit ja pussissa pullat. Mikä hiljaisuus, olla vain ilman kenenkään vaatimuksia hetki. Muistaa, että olen muutakin kuin äiti. Yritän muistaa useamminkin. Että oikeastaan parempi, ettei se aamun retki onnistunutkaan.

Ompelukerho

Verson puoti järjesti vuoden alussa virtuaalisen ompelukerhon, jossa ostettiin yllätyskangasta pienellä alehinnalla. Tällä kertaa ehdin minäkin yllärin ostamaan! Oikein arvelin, pussista paljastui Sielunlintu -kangasta hopeisella painatuksella. Hopeinen väri ei mulle ole paras, mutta jotain halusin siitä kuitenkin itselleni ommella. Imetysvaatteille on ollut tarvetta, niin paljon ne lisäävät mukavuutta elämään. Suunnittelin mekon, johon imetyssysteemi muodostuu raglansaumoihin vetoketjujen avulla. Alle ompelin kankaan, joka peittää ylimääräiset paljastelut imettäessä. Yläosan kaavana Joka tyypin kaavakirjan raglanpaita ja helman piirsin itse. Tulipa kerrankin riittävän isot taskut vaatteeseen! Takaa mekko ei istu maailman parhaiten, mutta menettelee. Ehkä ompelen vielä jonkinlaiset muotolaskokset myöhemmin. Mukava mekko päällä ja imetyssysteemikin tuntuu toimivalta yhden päivän kokemuksella. Kiitos Verson puodille kerhosta!