3/05/2015

Sekalaisia kuvia ja hajanaisia ajatuksia










Seuraa hajanaisia ajatuksia huonolta keskittyjältä, jonka ajatukset ovat jossain muualla - olleet jo koko odotuksen ajan.. 


Vielä ollaan yhtenä kappaleena, päiville keksimässä ajankulua. Alkuviikko hujahti nopeasti, kun ystäviä vieraili lähes joka päivä, joinakin jopa kahteen otteeseen! Ihania yllätyksiä ja piristystä rauhallisiin hetkiin. Ompelukone on jälleen kaivettu kaapista, samoin saumuri, vaikka luulin niiden ajan jo menneen. Marimekon raitatrikoosta ompelin pienen pehmopilven vauvalle, ajattelin turvakaukaloon leluksi, saa nähdä on rengas siihen riittävän iso. Leggaritkin tein vauvalle samasta kankaasta, niistä ehkä kuvaa sitten kun ovat käytössä. 



Tilaamani valokuvat ja kuvakirjakin ehtivät saapua. Oli postipoika hiukan laiskana ja laittoi tämän mamman kävelemään postista paketit, joita oli kuusi kappaletta. Hiukan meinas postitätiä naurattaa, kun kuuden saapumisilmoituksen kanssa astelin kassalle. Voi sitä iloa, kun kuoria sai aukoa ja kuvia ihailla. Hääkuvista teetetty kirja on jotenkin niin "oikean" kirjan oloinen, että ihan ihmetyttää. Kyllä kannatti hiukan enemmän maksaa ja saada valmis kirja käteen, toisin kuin että nyt alkaisin kuvia albumiin vielä liimailemaan. Siellä ne ovat nyt kansien välissä tallessa. Yksi irtokuva pääsi jääkaapin ovea koristamaan. Oli mukava palata tuon päivän tunnelmiin jälleen kerran. Niihin taidetaan palata vielä usein. :) 



Tämä mamma on lopettanut asiallisen pukeutumisen ja kulkee legginssit jalassa niin kaupungilla kuin kotona. Toppatakki vaan päälle, se kun on riittävän pitkä, niin kehtaa kulkea. Vaikka eipä enää paljon kuljeskella, kun kävely aiheuttaa aikamoisia supistuksia, jotka vaan loppuvat kun pysähtyy. On ne vaan niin mukavat nuo kalsarilegginssit! 



Ja koska vielä on aikaa istua hellan ääressä, keittelin ruuaksi riisipuuroa, hätäisen kokkaajan harvinaista herkkua. Maistupa se makosalta. 

3 kommenttia:

  1. Voi inka! :) niin tuttua vuosien varrelta, että ihan hymyilyttää..:) jospa se pikkuinen tulis pian maailmaan! -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla monelle tuttua :D mulle lupailivat neuvolassa että eiköhän lasketun ajan aikoihin synny, kun äitilläkin on syntyneet. mutta mitäpä vielä, tässä sitä ollaan huonojen hermojen kanssa... mutta hyvää kannattaa odotella, niin oon kuullu :)) pidäpä peukkuja ni jos se auttas!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät mieltä, kiitos! :)